"John", sanoi Dick, "pyhimysten kautta, olet paras ja uskollisin olento koko Englannin valtakunnassa! Anna kätesi, John." Ja hän puristi äänetönnä ystävänsä kättä. "Kerron sinulle jotakin", sanoi Dick. "On muuan ikkuna, josta kirjeenviejä laskeutui alas. Köysi jäi kai siihen huoneeseen. On siis kuitenkin toivoa."
"Hys", kuiskasi Matcham.
Molemmat kuuntelivat. Lattian alta kuului ääntä. Se vaikeni ja toistui taas.
"Joku kävelee tämän alla olevassa huoneessa", Matcham kuiskasi.
"Ei", vastasi Dick, "tämän alla ei ole asuinhuonetta, vaan kappeli. Minun murhaajani siellä liikkuu salakäytävässä. Hyvä! Tulkoon vain, hän saa kovan pähkinän purrakseen." Ja hän kiristeli hampaitansa vihoissaan.
"Sammuttakaamme lamput", sanoi Matcham, "kenties hän tulee näkyviin."
He sammuttivat lamput ja pysyivät äänettöminä. Astunta oli varsin pehmeätä, mutta kuului kuitenkin selvästi. Se lähestyi ja loittoni taas pari kertaa. Nyt kuului avain työntyvän lukkoon, sitten oli taas pitkä hiljaisuus.
Hetkisen perästä kuului uudestaan askeleita, ja äkkiä tunkeutui valonsäde perimmäiseen nurkkaan laudoituksen raosta. Se kasvoi, laskuovi avattiin, ja sisään virtasi leveä valojuova. Vahva käsi nosti laskuovea. Dick kohotti varsijousensa valmiina tähtäämään päätä, kun se näyttäytyisi aukosta.
Mutta äkkiä tuli keskeytys. Jostakin linnan kaukaisesta osasta kuului huutoja, kuultiin ensiksi yhden, sitten monen äänen huutavan jotain nimeä. Tämä hälinä nähtävästi häiritsi murhaajaa, sillä hän laski taas hiljaa oven alas, ja askelet etääntyivät nopeasti. Vielä kerran ne kulkivat sen paikan alitse, missä nuorukaiset istuivat.
Nämä saivat nyt hetkisen ajattelemisen aikaa. Melu kasvoi linnassa yhä, ovia avattiin ja suljettiin, tuntui siltä kuin olisi koko linna ollut liikkeellä. Ja kaiken melun keskeltä kuului sir Danielin äänekäs huuto: "Joanna!"