Dick ei liikkunut eikä vastannut.
"Nyt on kaikki lopussa", tyttö valitteli ja kietoi käsivartensa Dickin kaulaan.
Mies toisensa jälkeen komusi portaita ylös, ja viimein tuli sir Daniel itse. Silloin melu äkkiä hiljeni.
"Dick", ritari huusi, "älä ole aasi. Tämmöisestä hälinästä olisi pahinkin unikeko herännyt. Tiedämme tytön olevan luonasi. Avaa siis ovi, poika."
Dick pysyi äänetönnä.
"Ovi sisään", sanoi ritari, ja samassa hänen miehensä rupesivat jaloin ja käsin "muokkaamaan" ovea. Ovi oli tosin tukevaa työtä, salpakin oli luja, mutta ei se kuitenkaan olisi kestänyt kauan. Silloin taaskin sattuma sekaantui asiain menoon.
Kovemmin kuin iskujen jyrinä kaikui vartiosoturin huuto. Se toistui ja eteni etenemistään pitkin rintavarustusta, ja metsästä tuli vastaus. Kuului siltä kuin aikoisivat metsäläiset ottaa linnan rynnäköllä. Sir Daniel ja hänen miehensä jättivät heti paikalla oven rauhaan ja hyökkäsivät alas puolustaakseen muureja.
"Nyt olemme pelastetut", Dick huusi. Molemmin käsin hän tarttui vanhaan jykevään sänkyyn siirtääksensä sen oven eteen. Mutta turhaan Dick ponnisteli, sänky ei liikahtanut.
"Auta minua, John", hän sanoi. "Käypäs kaikella voimalla kiinni, henkesi on kysymyksessä." Kovalla ponnistelulla he viimein yhteisvoimin saivat tuon raskaan tammiesineen vedetyksi ovelle, pääty vasten ovea.
"Teemme täten tilamme vain pahemmaksi", arveli tyttö, "nyt he kaikki tulevat laskuoven kautta."