Vasta päivän sarastaessa Dick havahtui horrosmaisesta unestaan. Kolea tuuli suhisi heilutellen puitten oksia. Hänen silmänsä sattuivat johonkin mustaan esineeseen, joka jonkin matkan päässä hänestä virui maassa. Dick hieroi silmiään. Lisääntyvä, päivänvalo ja hänen selvenevä ajatuskykynsä teki hänelle viimein mahdolliseksi erottaa mitä hän näki. Esine oli miehen ruumis. Dick ponnistihe pystyyn ja saaden puusta tukea hoiperteli sen ääreen.
Hän paljasti ruumiin kasvot ja säikähti. Kuollut mies oli Throgmorton, sir Danielin kirjeenviejä. Ei hän siis pitkälle ollut päässyt ennen kuin kova kohtalo hänet saavutti. Hänen nuttunsa taskusta pisti esiin paperi, joka arvattavasti oli jäänyt "Mustan nuolen" miehiltä huomaamatta. Dick otti paperin. Se oli sir Danielin kirje lordi Wensleydalelle.
"Ahaa", Dick arveli, "jos olot vielä muuttuvat, on tässä todistus, joka on saattava sir Danielille häväistystä — ehkäpä kuolemankin."
Hän pisti paperin omaan taskuunsa, luki rukouksen kuolleen miehen puolesta ja jatkoi matkaansa metsän läpi.
Hänen väsymyksensä ja voimattomuutensa lisääntyivät yhä, hänen käyntinsä kävi horjuvaksi ja vähän väliä hän melkein menetti tajuntansa verenvuodon takia, joten hän usein eksyi oikealta tieltä. Viimein hän saapui maantielle lähelle Tunstallin kylää.
Tuima ääni huusi: "Seis!"
"Seis", toisti Dick, "olenpa vähällä kaatua", ja samassa hän kaatuikin pitkälleen maahan.
Kaksi vihreänuttuista, varsijousella, nuoliviinellä ja lyhyellä miekalla varustettua miestä tuli esiin viidakosta.
"Hei, Lawless, sehän on nuori Shelton", sanoi nuorempi miehistä.
"No totta tosiaan, olipa tämä herkkupala John Kostajalle", Lawless vastasi. "Mutta totisesti, hän on ollut kahakassa, hänellä on päässä naarmu, josta on mahtanut juosta runsaasti verta."