Vähän matkan päässä näistä miehistä istui leimuavan takkavalkean edessä nuorukainen. Hänen pukunsa oli melkein samanlainen kuin toistenkin, mutta hänen ulkomuodostaan saattoi kuitenkin helposti päättää, että hän oli jalosukuinen ja että hän olisi voinut kantaa miekkaa, jos olot olisivat olleet toisenlaiset.
"Ei", sanoi yksi miehistä. "En pidä tästä elämästä. Hitto vieköön! Tämä ei ole sopiva paikka iloisille veitikoille. Reippaalle pojalle pätee selvä tie, tiheä viita ja harvat viholliset. Täällä olemme sen sijaan suljettuina kaupunkiin, vihollisten ympäröiminä, ja kaiken lisäksi saatte nähdä, että sataa lunta ennen kuin päivä koittaa."
"Niin, mutta olemmehan täällä nuoren Sheltonin tähden", sanoi toinen nyökäyttäen päätään nuorukaisen puoleen.
"Olen kyllä valmis vaikka mihin nuoren Sheltonin edestä", vastasi edellinen puhuja, "mutta en suurestikaan halua lopettaa päiviäni hirsipuussa toisen hyväksi."
Ovi aukeni ja yksi mies edellisten lisäksi astui sisään ja meni suoraa tietä nuorukaisen luo.
"Herra Shelton", hän sanoi, "sir Daniel lähtee matkalle kahden soihdunkantajan ja neljän jousimiehen saattamana."
Dick — sillä hän juuri oli tuo nuorukainen — nousi heti seisaalle.
"Lawless", hän sanoi, "sinä otat toimeksesi John Copperin vartiovuoron. Greensheve seuraa minua. Copper, käy edellä. Tällä kertaa seuraamme häntä, jos hän lähtee Yorkiin."
Seuraavalla hetkellä he olivat pimeässä kadulla olutkapakan ulkopuolella. Copper, viimeksi kapakkaan tullut mies, osoitti kahta soihtua, jotka vähän matkan päässä lekottivat tuulessa.
Koko kaupunki oli vaipunut uneen, kadut olivat tyhjät, helppo oli siis seurata matkuetta joutumatta huomatuksi. Edellä kävivät nuo kaksi soihdunkantajaa, heidän perässään kulki yksinäinen mies, jonka pitkää viittaa tuuli liehutteli, ja jälkijoukkona astuskeli neljä jousimiestä, kullakin jousi olalla. He liikkuivat reippain askelin eteenpäin mutkikkaita kujia myöten alas rantaan päin.