"Minä epäilen", Dick vastasi, "että he ovat lordi Shorebyn miehiä.
Mihin aikaan he tänne saapuivat?"
"He alkoivat tulla siihen aikaan kun te menitte muurin yli", Greensheve vastasi. "En ollut maannut muurin päällä minuuttiakaan, kun jo huomasin ensimmäisen heistä hiipivän kulman ympäri."
Dick oli kahden vaiheilla. Jos nuo talon ympäri hiipijät olivat lordi Shorebyn miehiä, jotka aikoivat väkivallalla viedä Joannan pois, niin asia päättyisi vielä pahemmin kuin jos tyttö jäisi sir Danielin haltuun. Hänelle ei siis jäänyt muuta neuvoa kuin kaikilla tavoin estää tytön poisviemistä.
Aika kului ja kaikki pysyi hiljaisena. Joka neljännestunnin kuluttua toistui tuo omituinen tunnusmerkin antaminen, ikään kuin olisi johtaja tahtonut tietää, olivatko hänen miehensä varuillaan, mutta mitään muuta ei tapahtunut.
Tähän aikaan alkoivat Dickin apujoukot saapua paikalle. Yö ei ollut pitkälle kulunut, kun jo noin kaksikymmentä miestä oli hänen käytettävänään. Nämä hän jakoi kahteen osastoon. Itse hän rupesi toisen johtajaksi ja toisen hän määräsi Greensheven johdettavaksi.
"Vie sinä, Kit, oma osastosi tuonne rannalle, puutarhamuurin lähimpään kulmaan, ja järjestä miehesi taitavasti", Dick määräsi. "Te pysytte sitten paikoillanne, kunnes huomaatte minun toiselta puolen tekevän hyökkäyksen. Päähyökkäys on tehtävä merenpuoleista joukkoa vastaan, sillä siinä luultavasti on joukon johtaja; muut juoskoot tiehensä, jos haluavat. Ja muistakaa, älkää ampuko jousilla, saattaisitte vain vahingoittaa toisianne. Käyttäkää miekkaa, ja jos me voitamme, lupaan teille jokaiselle runsaan palkan, sitten kun olen saanut omaisuuteni haltuuni."
Sangen kirjava oli se joukko, jonka Ellis Duckworth oli haalinut kokoon saavuttaakseen elämänsä päämäärän: koston. Siinä oli varkaita, murhamiehiä, köyhtyneitä talonpoikia ja muita haaksirikkoutuneita ihmisparkoja. Rohkeimmat ja sotakuntoisimmat heistä olivat vapaaehtoisesti tarjoutuneet Richard Sheltonin palvelukseen. Mutta alun pitäen heistä oli tuntunut ikävältä valvoa sir Danielin liikkeitä toimettomina Shorebyn kaupungissa, ja he olivat jo ruvenneet nurisemaan, jopa uhanneet lähteä poiskin. Ilomielin he nyt ottivat osaa yritykseen, joka näytti lupaavan kovan kahakan, ehkäpä hyvän saaliinkin.
He heittivät yltään pitkät asetakkinsa ja toiset esiintyivät nyt vihreissä nutuissaan, toiset taas paksuissa nahkatakeissa. Monella heistä oli hytyrän alla rautalevyllä vahvistettu lakki, ja koska heillä aseina oli miekka ja tikari, vieläpä muutamilla metsäkarjukeihäs ja tapparakin, he kyllä kykenivät taistelemaan sotaan harjaantuneita läänitysjoukkojakin vastaan. Pitkät asetakit, jouset ja nuoliviinet piilotettiin pensaihin, ja sitten lähtivät molemmat osastot päättävästi otteluun.
Saavuttuaan talon toiselle puolen Dick asetti miehensä riviin noin kymmenen metrin päähän muurista ja asettui itse pari askelta muitten edelle. Sitten he kohottivat kuin yhdestä suusta sotahuudon ja hyökkäsivät vihollisen kimppuun. Tämä odottamaton yllätys hämmensi kokonaan hajallaan olevat vastapuolen miehet, ja ennen kuin he ehtivät selvitä, kaikui toisesta päästä yhtäläinen huuto. Silloin he eivät enää koettaneetkaan tehdä vastarintaa, vaan suuri osa heistä pötki pakoon suin päin.
Siihen ei kuitenkaan leikki loppunut. Yllätys oli kyllä alussa auttanut Dickin puolta, mutta hänen joukkonsa oli vähälukuinen vastapuoleen verrattuna. Pakovesi oli ruvennut nousemaan niin että rantahiekasta oli jäänyt ainoastaan kapea kaistale, ja tällä ahtaalla ja märällä taistelutanterella muurin ja aallokon välillä alkoi nyt pimeässä epävarma, hurja taistelu elämästä ja kuolemasta. Vastustajat olivat hyvästi aseistetut. He kävivät raivokkaasti hyökkääjien kimppuun, ja pian joukot olivat käsikähmässä toistensa kanssa. Dick, joka ensimmäisenä oli heittäytynyt taisteluun, sai heti vastaansa kolme miestä. Ensimmäisen hän kaatoi yhdellä iskulla, mutta kun toiset kaksi häntä kiivaasti ahdistivat, hänen täytyi peräytyä. Toinen heistä oli tavattoman kookas mies, oikea jättiläinen. Hän heilutti kaksiteräistä miekkaa kuin ratsupiiskaa. Tätä vastustajaa, hänen pitkiä käsivarsiaan ja raskasta asettaan Dickin oli lyhyine tapparoineen mahdoton vastustaa, ja jos toinen mies olisi yhtä aikaa häntä ahdistanut, Dick olisi epäilemättä ollut mennyttä kalua. Mutta toinen mies, joka oli lyhyempi ja hitaampi liikkeissään, seisoi hetkisen toimetonna, kenties siksi että hän näki huonosti pimeässä tai luuli kuulevansa muita vihollisia takanaan.