Tämän hän sanoi luullen Alanin tulevan hyvilleen siitä, mutta ylämaalaisen turhamielisyys olisi vähemmästäkin kiehahtanut.
»Vai niin, sir», lausui Alan jäykästi, »eihän se nyt paljoa merkitse, kun olemme yhtyneet täällä erityisessä tarkoituksessa, pitääksemme huolta Mr Davidin oikeuksista, ja kun meillä ymmärtääkseni ei mitään muuta yhteyttä olekaan. Mutta minä hyväksyn teidän anteeksipyyntönne, se oli aivan paikallaan.»
»Se on enemmän kuin minä uskalsin toivoakaan, Mr Thomson», lausui Rankeillor sydämellisesti. »Ja nyt kun te ja minä olemme yrityksessä päähenkilöitä, pitäisi meistä tulla hyvät ystävät. Pyydän teitä senvuoksi tarjoamaan minulle käsivartenne, sillä (nyt kun on hämärä ja minulla ei ole silmälaseja) minä en taitaisi muuten pysyä tiellä. Ja mitä teihin, Mr David, tulee, niin on teillä Torrancessa hauska puhetoveri. Sallikaa minun vain huomauttaa, ettei hänen tarvitse kuulla enempää seikkailuistanne eikä — — hm — — Mr Thomsonin asioista.»
Lakimies ja Alan läksivät siis innokkaasti puhellen jatkamaan yhdessä matkaa, ja Torrance ja minä muodostimme jälkijoukon.
Oli jo yö saadessamme Shawsin kartanon näkyviimme. Kello oli sivu kymmenen, yö oli pimeä ja lauhkea ja lännestä kävi leppoisa tuulen henki, joka pani puiden lehdet kahisemaan ja esti siten askeleemme kuulumasta. Tultuamme lähemmäksi näimme, ettei mistään osasta rakennusta vilkkunut tulta. Setäni näytti menneen jo levolle, ja se sopi parhaiten meidän aikeisiimme.
Viimeisen neuvottelumme pidimme kuiskien noin sadan askeleen päässä talosta. Lakimies, Torrance ja minä kapusimme sitten kummulle ja kyyristyimme talon nurkan taa, ja heti kun olimme paikoillamme, asteli Alan ovelle ja alkoi koputtaa.
29 LUKU.
Tulen valtakuntaani.
Jonkun aikaa Alan ryskytti ovea, mutta ainoastaan kaiku talon sisästä ja ympäristöstä vastasi hänen kolkutuksiinsa. Lopulta kuulin kumminkin ikkunan varovaisesti avattavan ja arvasin setäni tulleen tähystyspaikkaansa. Oli siksi valoisa, että hän saattoi nähdä Alanin haamun rappusilla. Ja kun me kolme todistajaa olimme piilossa, ei minkään olisi pitänyt herättää levottomuutta kunniallisessa miehessä, joka oli turvassa omassa talossaan. Siitä huolimatta setäni tarkasteli hetkisen äänettömänä vierastaan ja kun hän rupesi puhumaan, tuntui hänen äänensä epäluuloiselta.
»Mitä tämä on», lausui hän. »Tämä ei ole sopiva aika säädyllisille ihmisille, eikä minulla ole mitään tekemistä yökulkijain kanssa. Mitä teillä täällä on tekemistä? Minulla on tuliluikku.»