»Hyvä», sanoi hän, »meidän täytyy antaa myöten ja hillitä itseämme. Minä en mene minnekään, siinä kaikki!»
»Setä Ebenezer», sanoin minä, »tämä ei mielestäni selvitä asiaa. Te kohtelette minua kuin varasta. Te ette kärsi minua täällä talossanne, sen osoitatte minulle joka sanallanne, joka hetki. Ei voi olla mahdollista, että te pidätte minusta. Ja mitä minuun itseeni tulee, niin olen puhunut teille tavalla, jolla en luullut kellekään joutuvani puhumaan. Miksi tahdotte pidättää minua. Päästäkää minut pois. Antakaa minun mennä ystävieni luo, jotka pitävät minusta.»
»Ei, ei, ei, ei», sanoi hän kiihkeästi. »Minä pidän sinusta paljon. Kyllä me vielä hyvin sovimme. Ja taloni maineen takia en voi päästää sinua takaisin. Jää vain tänne ja ole ääneti, niin olet hyvä poika. Pysy vain täällä hiljaa jonkun aikaa, niin saat nähdä että me tulemme toimeen toistemme kanssa.
»Hyvä», sanoin minä hetken asiaa ajateltuani. »Minä jään tänne joksikin ajaksi. Onhan luonnollisempaa, että minua auttavat sukulaiseni eikä vieraat. Ja jollemme sovi yhdessä elämään, koetan parhaani mukaan katsoa, ettei syy siihen olisi minun.»
4 LUKU.
Joudun suureen vaaraan Shawsin kartanossa.
Vaikka päivä olikin alkanut niin huonosti, kului se siitä huolimatta jotenkin rauhallisesti. Päivälliseksi söimme taas kauravelliä kylmänä ja illalliseksi kuumana. Kauravelli ja kalja oli setäni ainoa ruoka. Hän puheli vähän ja senkin entiseen tapaansa, tehden yksikantaisen kysymyksen aina pitkän äänettömyyden perästä. Ja koettaessani saada hänet puhumaan tulevaisuudestani, vaikeni hän jälleen. Hän salli minun mennä huoneeseen, jonka ovi oli keittiön oven vieressä, ja sieltä löysin suuren joukon sekä latinan- että englanninkielisiä kirjoja, joiden parissa kului koko iltapuoli päivää erittäin hauskasti. Aika kului todellakin niin nopeasti kirjojen ääressä, että aloin jo melkein tyytyä Shawsin luona olooni, eikä mikään muu kuin setäni näkeminen ja hänen vilkkuilevat silmänsä herättänyt minussa epäluuloja.
Eräs tekemäni löytö pani minut ajattelemaan. Se oli muuan kirjoitus erään Patrick Walkerin julkaiseman lentolehden päällyksessä. Kirjoitus oli selvästi isäni käsialaa ja kuului: »Veljelleni Ebenezerille, hänen viidentenä syntymäpäivänään.» Tämä oli minulle vaikea arvoitus siksi, että isäni olisi täytynyt, nuorempi veli kun luonnollisesti oli, joko suuresti erehtyä, tahi osata kirjoittaa komeata, selvää ja miehekästä käsialaa jo nuorempana kuin viisivuotiaana.
Koetin haihduttaa näitä mietteitä mielestäni, mutta vaikka otin esiin monta mieltäkiinnittävää teosta, vanhaa ja uutta, historiallisia, runo- ja kertomuskirjoja, oli aina tuo isäni käsiala silmäini edessä. Ja kun viimein menin keittiöön takaisin, kysyin ensi sanoikseni setä Ebenezeriltä oliko isäni ollut hyvin teräväoppinen.
»Aleksanderko? Ei ollenkaan!» kuului vastaus. »Minä opin paljoa helpommin. Minä olin nokkela poika nuorena ollessani! Ja entäs vielä, minä opin lukemaan samaan aikaan kuin hänkin!»