Vähän matkaa kuljettuani sain tietää olevani Cramondin pitäjässä ja aloin senvuoksi kysellä Shawsin kartanoa. Vaan se nimipä näytti hämmästyttävän niitä, joilta tietä tiedustelin. Alussa tuumailin, että yksinkertainen, maantiellä pölyyntynyt maalaispukuni oli kovin suuri vastakohta tuolle ylhäiselle kartanolle, jonne aijoin. Mutta saatuani parilta kolmelta saman silmäyksen ja saman vastauksen, aloin epäillä, että Shawsissa itsessään oli jotain omituista.
Päästäkseni varmuuteen, muutin kysymysteni muotoa, ja tavattuani muutaman avomielisen miehen, joka kärrynaisalla istuen ajeli kujaa pitkin, kysyin tältä, oliko hän koskaan kuullut puhuttavan kartanosta, jota nimitettiin Shawsin kartanoksi.
Hän pysäytti kärrynsä ja katseli minua aivan samalla tavoin kuin toisetkin, joilta aikaisemmin olin asiaa tiedustellut.
»No, miksi niin!» sanoi hän.
»Onko se suuri kartano?» utelin.
»Epäilemättä», vastasi hän, »se on suuri, ränstynyt kartano.»
»Vai niin», sanoin minä, »mutta entäs talonväki?»
»Talonväki?» huudahti hän. »Oletteko hullu? Eihän siellä ole ketään, jota talonväeksi voisi sanoa!»
»Mitä?» kysyin minä. »Eikö Mr Ebenezeriäkään?»
»Kyllä, kyllä», vastasi mies. »Kartanonisäntä siellä kyllä on, jos häntä tarkoitatte. Mitä sinulla, miekkosella, hänelle on asiaa?»