Hänen liikuntonsa sai kai minutkin heräämään järkiini, sillä heti kun hän oli jaloillaan, ryntäsin minä kapuamaan vuoren rinnettä ylös huutaen: »Murhaaja, murhaaja!»
Niin nopeasti oli tämä kaikki tapahtunut, että päästyäni ensimäisen jyrkänteen huipulle, josta näki osan kaljuja kallioita, huomasin murhaajan kiiruhtavan vähän matkan päässä poispäin. Hän oli kookas mies ja päällään oli hänellä kullatuilla napeilla varustettu musta takki ja kädessä pitkä lintupyssy.
»Täällä!» kirkaisin. »Minä näen hänet!»
Sen kuultuaan murhamies vilkaisi olkansa yli taakseen ja läksi juoksemaan. Samassa hän hävisi koivujen sekaan ja tuli sitten näkyviin koivikon ylälaidalta kiipeillen siellä jyrkännettä ylös kuin apina. Sitten hän hävisi muutaman kalliokielekkeen taa, enkä enää sen koommin nähnyt häntä.
Minäkin olin juossut koko ajan ja olin jo jotenkin korkealla, kun kuulin jonkun käskevän minua pysähtymään.
Olin nyt ylemmän metsikön reunassa ja kun pysähdyttyäni vilkasin taakseni, näin koko metsättömän rinteen alapuolellani.
Lakimies ja oikeudenpalvelija seisoivat vielä tiellä suoraan allani ja huusivat ja viuhtoivat käsillään minua tulemaan takaisin. Vasemmalta puolen heitä alkoi punatakkeja, musketit käsissä, ilmestyä metsästä vuoren juurella.
»Miksikäs minä tulisin takaisin?» huusin heille vastaukseksi. »Tulkaa te tänne!»
»Kymmenen puntaa sille, joka ottaa tuon pojan kiinni!» kuulin lakimiehen huutavan. »Hän on heidän rikostoverinsa. Hänet oli asetettu tänne puhuttelemaan meitä.»
Kuulin nämä sanat aivan selvään, vaikka ne olivatkin lausutut sotamiehille eikä minulle, ja minut valtasi kauhu, jota en koskaan vielä ollut tuntenut. On kokonaan toisenlaista olla menettämäisillään henkensä kuin olla vaarassa kadottaa sekä henkensä että kunniansa. Tuomioni tuli sitäpaitsi äkkiä ja aavistamatta kuin salama pilvettömältä taivaalta. Siinä minä seisoin kauhusta aivan jähmettyneenä ja kokonaan avuttomana.