»Ja sitten vielä Alan: tuomarit ovat Campbelleja!» lisäsi James.
»Yksi seikka tässä on huomattava», lausui Alan miettiväisenä, »se nimittäin ettei kukaan tiedä hänen nimeään.»
»Eikä tule koskaan tietämäänkään, Alan! Tuossa on käteni», huudahti James, aivan kuin hän todellakin olisi tiennyt nimeni ja luopui nyt jostain edusta. »Mutta se puku, joka hänellä oli päällään, hänen ikänsä ja ulkomuotonsa ja muut sellaiset seikat? Ne minun ainakin täytynee ilmoittaa!»
»Tuumasi kummastuttavat minua», lausui Alan ankarasti. »Aiotko sinä kavaltaa pojan lahjallasi? Annatko sinä ensin uuden puvun ja sitten petät hänet?»
»Ei, ei, Alan», vastasi James. »Mutta se puku, jonka hän riisui päältään, se, jossa Mungo hänet näki.»
Minusta näytti James kuitenkin pelokkaalta. Hän koetti käyttää kaikkia mahdollisia keinoja hyväkseen, ja uskallanpa väittää, että hän näki koko ajan silmäinsä edessä verivihollisiensa istuvan tuomarinpenkeillä ja hirsipuun tämän näyn taustana.
»No, sir», lausui Alan minuun kääntyen, »mitä sinä tästä sanot? Sinä olet täällä minun kunniallisuuteni turvissa, ja minun asiani on katsoa, ettei mitään tehdä vasten tahtoasi.»
»Minulla on ainoastaan muuan sana sanottavana», vastasin, »sillä tähän sanakiistaan nähden olen kokonaan syrjäinen. Mutta yleisen oikeuskäsitteen mukaan on selvää, että on syytettävä oikeaa henkilöä, tässä tapauksessa siis ampujaa. Lykätkää syy hänen päälleen, usuttakaa vainoojat hänen jälkeensä ja antakaa kunniallisten viattomain ihmisten olla rauhassa.»
Mutta sen kuultuaan huudahtivat Alan ja James kauhistuksesta ja pyysivät minua pitämään suuni tukossa, sillä siitä ei voisi olla puhettakaan. He kysyivät minulta että mitähän Cameronit siitä ajattelisivat — kysymys, josta minulle selvisi, että joku Mamoren Cameroneista oli murhaaja — ja enkö käsittänyt, että poika joutuisi silloin kiinni? »Sitä et selvästi ole tullut ajatelleeksi», tuumivat he niin viattoman totisina, että käteni valahtivat hervottomina sivuilleni ja minä kadotin kaiken toivon mielipiteeni lopullisesta voitosta.
»Vai niin», lausuin, »no syyttäkää sitten minua, kun teitä haluttanee, syyttäkää Alania, syyttäkää Yrjö kuningasta! Kaikki kolme me olemme viattomia ja juuri niistä näyttää nyt kysymys olevan. Mutta, sir», lisäsin Jamesille toinnuttuani ensin suuttumuksestani, »olenhan minä Alanin ystävä, ja jos hänen ystävilleen voin olla avuksi, en vaaroja säikähdä.»