»Harvinaisen pieni ja harvinaisen ruma, sen mukaan kuin tyttö väittää», oli vastaus.
Mr Utterson mietti hetkisen.
»Jos teette hyvin ja seuraatte minua vaunuihini», sanoi hän sitten, »niin luulenpa voivani viedä teidät hänen asuntoonsa».
Kello oli nyt liki yhdeksän aamulla ja kaupunki oli sankan usvan verhoamana. Suuri suklaanvärinen vaippa synkensi yläilmoja. Tuuli ajeli kuitenkin kasaantuvia höyryjä milloin sinne milloin tänne, niin että vallitseva hämärä esiintyi monenlaisina eri vivahduksina ja asteina. Toisessa paikassa oli pimeätä kuin iltamyöhällä, toisessa helotti keltaisenruskea sumu luonnottoman hehkuvana kuin suuri tulipalo, ja muutamia syliä kauempana saattoi se kokonaan haihtuakin joksikin aikaa, niin että vaaleansininen päivänvalo paistoi aaltoilevien höyrymöhkäleiden välistä. Tässä valossa näyttivät synkät, likaiset, kivihiilen mustaamat kadut vaivaisesti palavine lamppuineen ja käytäviä ehtimiseen tallustavine huonosti puettuine ihmisjoukkoineen melkein kuin inhottavan unen katkelmilta mr Uttersonin silmissä. Hänen ajatuksensa eivät liioin olleetkaan iloisinta laatua, ja kun hän salavihkaa vilkaisi seuralaiseensa, niin hän tunsi jonkinlaista pelkoa lainvartiaa kohtaan, jollaisesta pelosta ei kunniallisinkaan ja moitteettomin ihminen aina ole vapaa.
Kun vaunut pysähtyivät annetun osotteen mukaan, hälveni sumu hiukan, niin että saattoi erottaa ahtaan ja likaisen kadun, jonkun kapakan, muutaman pahanpäiväisen ranskalaisen ravintolan ja lauman repaleisia lapsia porttikäytävissä. Tällaiseen ympäristöön oli siis Henry Jekyllin suojatti ja miljoonain perijä asettunut asumaan.
Muudan vanha, kellertävä ja harmaahapsinen nainen, jolla oli ilkeät ja vähän luottamusta herättävät kasvot, mutta moitteeton esiintymistapa, tuli heille avaamaan. Hän myönsi, että mr Hyde asui täällä, mutta tämä ei sattunut olemaan kotona. Hän oli, kertoi nainen, tullut hyvin myöhään kotiin, mutta jo heti taas lähtenyt pois eikä häntä ollut sen jälkeen näkynyt. Tässä ei ollut mitään tavatonta; hän oli yleensä hyvin epäsäännöllinen tavoiltaan ja oli joskus kauankin poissa. Kun hän edellisenä päivänä ihan odottamatta oli näyttäytynyt, ei nainen sitä ennen ollut kuullut hänestä mitään kokonaiseen kahteen kuukauteen.
»Hyvä. Olkaa hyvä ja näyttäkää meille hänen huonettansa», sanoi asianajaja rauhallisesti.
Kun nainen selitti, että se oli mahdotonta, lisäsi hän: »Minun on sanottava teille, että tämä herra tässä on poliisi-inspehtori Newcoman, Scotland Yardilta.»
Eukon katseen kirkasti ilkeämielinen ilo.
»Vai niin», sanoi hän. »Onko hän joutunut kiinni? — Mitä konnankujeita hänellä nyt on ollut?»