»Ja nyt — —» sanoi Utterson, niin pian kuin Poole oli lähtenyt — »olethan — — olethan kuullut mitä viime yönä on tapahtunut?»
Tohtori värisi. »Sanomalehtipojat kirkuivat sitä torilla», vastasi hän.
»Kuulin huudot ruokasaliin asti.»
»Yksi sana vain», sanoi juristi. »Carew oli ystäväni ja suojattini, mutta niinhän olet sinäkin, ja minä haluan tietää, miten asiat ovat, ennenkuin ryhdyn toimintaan. Ethän vain liene ollut kylliksi mieletön piilottaaksesi tuota konnaa jonnekin?»
»Utterson, minä vannon, niin totta kuin Jumala näkee minut, kaiken pyhän nimessä», huudahti tohtori, »minä vannon, etten enää koskaan tahdo nähdä häntä silmäini edessä. Annan sinulle kunniasanani sen vakuudeksi, että olen katkaissut kaiken yhteyden hänen kanssaan ja karkottanut hänet luotani ainaiseksi. Välimme ovat lopussa. Muuten ei hän minun apuani tarvitsekaan. Sinä — sinä et tiedä — et tunne häntä niinkuin minä; hän on varmassa tallessa, täysin varmassa tallessa; huomaa minun sanani — ei yksikään ihminen tule enää kuulemaan puhuttavan hänestä tässä maailmassa.»
Juristi kuunteli synkän näköisenä. Häntä ei miellyttänyt ystävänsä äärimäisyyteen asti pingotettu, kuumeinen käytöstapa.
»Sinä näytät olevan varma asiastasi», sanoi hän, »ja oman itsesi vuoksi toivon, että olisit oikeassa. Jos asia tulee oikeuteen, saattaisi nimesi tulla sotketuksi juttuun.»
»Minä olen aivan varma asiastani», vastasi tohtori. »Minulla — minulla on vakuutukseeni syyt, joita en voi ilmaista. Mutta yhdessä suhteessa haluaisin kysyä neuvoa sinulta. Olen — olen saanut muutaman kirjeen, enkä tiedä, pitääkö minun näyttää se poliisille vai ei. Minä jättäisin sen sinulle, Utterson, sillä olen varma, että sinä menettelet oikein ja ymmärtäväisesti; minulla on suuri luottamus sinuun.»
»Pelkäät ehkä sen johtavan hänen kiinnijoutumiseensa?»
»En. Minä en todellakaan välitä, miten käy Hyden tästä lähtien. Olen riistäytynyt kokonaan irti hänestä. Minä vain ajattelen omaa asemaani, joka saattaisi kärsiä tästä rumasta jutusta.»
Utterson mietti jonkun aikaa. Häntä kummastutti ystävänsä itsekkyys, mutta samalla kertaa hän tunsi suurta helpotusta. »No niin», virkkoi hän vihdoin. »Anna minun katsoa kirjettä.»