»Anteeksi, herra tohtori», sanoi hän kohteliaasti. »Olette aivan oikeassa, maltin puute sai minut unhottamaan hetkeksi kohteliaisuuden vaatimukset. Minä tulen virkaveljenne, t:ri Henry Jekyllin luota, tärkeän asian vuoksi, ja luulin» — hän vaikeni ja vei käden kurkkuunsa; minä huomasin, että hän näennäisestä levollisuudestaan huolimatta koetti taistella mielenjärkkymiskohtausta vastaan. — »Luulin — — että eräs laatikko —»
Minä näin hyväksi osottaa sääliä hänen hätäänsä sekä — tunnustan sen — myöskin omaa kiihtyvää uteliaisuuttani kohtaan.
»Tuossa se on», sanoin minä, osottaen laatikkoa, joka oli vaatteeseen käärittynä kirjotuspöydän takana lattialla. Hän syöksähti sinnepäin, mutta pysähtyi taas ja pani käden sydämelleen. Minä kuulin hänen hampaittensa louskahtavan, kun leuat suonenvedontapaisesti löivät toisiansa vastaan, ja hänen kasvonsa tulivat niin kalmankalpeiksi, että aloin pelätä sekä hänen henkeään että järkeään.
»Rauhottukaa!» sanoin minä.
Hän katsoi minuun kaameasti hymyillen ja riuhtaisi epätoivon vimmalla pois kääreen. Saatuaan nähdä laatikon sisällön päästi hän niin syvän helpotuksen huokauksen, taikka pikemmin nyyhkytyksen, että minä istuin hämmästyksestä kivettyneenä.
Hetkinen tämän jälkeen kysyi hän äänellä, joka jo oli päässyt entiseen vakavuuteensa: »Onko teillä astelasia?»
Minä nousin väkinäisesti ylös ja annoin hänelle mitä hän pyysi.
Hän kiitti minua ystävällisesti nyökäten, mittasi jonkun määrän punaista liuosta sekä sekotti siihen yhden pulverin. Neste, joka alussa oli punertavaa, vaaleni sen mukaan kuin kristalli suli, kuohui niin, että sen kuuli, ja siitä lähti hieno savu. Äkkiä lakkasi sihinä ja väri muuttui tummansinertäväksi, vaaleten sitten taas hitaasti vesivihreäksi väriksi. Vieraani, joka oli tarkoin seurannut näitä vaihdoksia, hymyili, pani lasin kädestään pöydälle ja kääntyi sitten minuun tutkivin katsein.
»Ja nyt», sanoi hän, »seuraa kaikki muu. Tahdotteko seurata neuvoani? Annatteko minun ottaa tämän lasin käteeni ja lähteä luotanne ilman enempiä tiedusteluja? Vai onko uteliaisuus saanut liian suuren vallan teissä? — Ajatelkaa ennenkuin vastaatte, sillä tapahtumaan tulee niinkuin käskette. Teistä itsestänne riippuu, jätänkö teidät sellaisena kuin tähän asti olette ollut, ei rikkaampana eikä viisaampana, jollei tietoisuutta, että on auttanut hätään joutunutta kanssaihmistä, voida katsoa voitoksi. Mutta jos haluatte, lupaan minä avata teille uuden tietämis- ja tutkimisalan ja uuden tien maineeseen ja valtaan — nyt, heti paikalla, tässä huoneessa; ja teidän näköänne on häikäisevä ihmetyö, joka voisi horjuttaa itse saatanankin uskoa.»
»Te laskettelette arvotuksia», sanoin minä levollisuudella, jota en likimainkaan tuntenut, — »eikä teitä kummastuttane, jos en kiinnitä suurtakaan huomiota kuvitteluihinne. Mutta — minä olen mennyt jo liian kauas ollakseni nyt enää tahtomatta nähdä kaiken tämän loppua.»