EMMA. Aina, isäni, aina!
ALFRED (Hämillään; katsoo Emmaan, joka karttaa hänen silmäyksiään).
Emmekö istuudu pöytään?
SALOKANGAS. Kyllä, siihen olen taipuvainen, matka tänne on pitkä; minulla on kipeät jalat ja hyvä ruokahalu.
(Emma, Katri, Alfred ja Salokangas istuutuvat. Sillä välin tulee Liisa sisään, kantaen vatia, jonka asettaa suurelle pöydälle tahtoen samassa poistua, mutta Heikki pidättää häntä ja kysyy, tahtooko hän nyt sanoa sanat. Liisa merkitsee kieltävästi, lyöpi Heikkiä kepeästi korvalle ja poistuu. Tällä aikaa ovat toiset istuutuneet paikoilleen ja Alfred täyttänyt lasit).
SALOKANGAS (Tyhjentää iloisesti lasinsa). Ahaa, oikein eukkoseni, olet ottanut paikkasi nuorten keskeen… Se on hyvä tuuma, sillä jos saavat istua vierekkäin, ei meillä heidän vieraillansa ole mitään hyvää heidän seurastansa… Noh, kilistelkäät nyt, hyvät ystävät, … monta olkoon päivää, kuten tämä. (Alfred ottaa lasinsa, mutta on kahdella päällä, Emma asettaa omansa luotaan ja pyyhkii kyyneleensä.) Mitä tämä tietää? Ette tahdo kilistellä kanssani?… Hm, hm, herra vävypoika, näytätte olevan hämillänne … ja nuorella rouvalla on kyyneleitä silmissään. (Nauraen). Ahaa, ymmärrän … pieni kotoinen kahakka … eikö totta?
(Alfred viittaa Heikille, että tämä saa mennä.)
KATRI. Mitä sinulla on sen kanssa tekemistä?… Anna sinä lasten sopia se asia keskenänsä.
ALFRED. Joutava asia … pila … ei mitään. Hyvä Emmaseni on hieman oikullinen.
EMMA (Itkee). Sekin?… Hän sanoo, että olen oikullinenkin.
ALFRED. Sinun pitäisi ainakin vanhempiemme läsnäollessa…