HANNA (itkeä hyrskyttäen). Armollinen fröökynä oli niin äkäinen — ja hän kuitenkin muuten on hyvä ja ystävällinen — minä muka olen herraa houkutellut — se on inhoittavaa — ajakoon minut pois, siihen en sanoisi mitään — mutta että hän minusta semmoisia puhuu —
GRÖNLUND (lohduttaen). No, no, kai, kai! Semmoiset juonet eivät haita ketään.
KRISTIINA. Olen niinkuin puusta pudonnut. Minun aikanani ei tässä talossa vielä ole ollut niin kelvollista palvelustyttöä kuin Hanna — ja hän ajetaan pois.
HANNA. Aah, — minä tiedän mistä kaikki tämä tulee, — siihen ei ole kukaan muu syynä kuin (osoittaen sormella Rosamundaa) tuo tuossa!
ROSAMUNDA. Mitä? Minä?
HANNA (pyyhkii kyyneleensä, lujemmasti). Te juuri, eikä kenkään muu!
ROSAMUNDA. Mitä on mulla sinun kanssasi tekemistä, piika?
HANNA (yltyneempänä). Se on pelkkää mustasukkaisuutta — sentähden että lakeija on ajanut minua takaa.
ROSAMUNDA (ylenkatseellisesti). Minä — mustasukkainen — sinua kohtaan?
HANNA. Miksi ei? Kun tulee vissille ijälle, eivät miehet katsele niin paljon koreaa hattua kuin muuten.