[100] Beethoven oli, melkein täydellisesti ilman rahoja kun oli, kääntynyt Lontoon Filharmonisen seuran ja Moscheleksen, joka silloin oleskeli Englannnissa, puoleen, koettaen saada siellä toimeen konsertin omaksi hyväkseen. Seura oli kyllin jalomielinen lähettääkseen hänelle heti sata puntaa etukäteen. Hän tuli tästä syvästi liikutetuksi. "Oli järkyttävää", kertoo eräs ystävä, "nähdä, kuinka hän kirjeen vastaanotettuaan pani kätensä ristiin ja nyyhkytti ilosta ja kiitollisuudesta". Tästä mielenliikutuksesta aukeni jälleen haava, joka leikkauksen jälkeen juuri oli parantunut. Hän tahtoi vielä sanella kiitoskirjeen "noille jaloille englantilaisille, jotka olivat ottaneet osaa hänen surulliseen kohtaloonsa"; hän lupasi heille uusia teoksia, kymmenennen sinfoniansa, alkusoiton, kaikkea, mitä he vain halusivat. "En koskaan ennen", sanoi hän, "ole alottanut mitään teosta niin suurella rakkaudella kuin tätä, johon nyt ryhdyn". Tämä kirje on 18 p:ltä maaliskuuta. 26 p:nä oli hän kuollut.
[101] Tekstissä ranskankielellä paitsi viimeinen sana.
[102] "Beethovenin pianonsoitto ei ollut huoliteltua ja hänen sormituksensa oli usein virheellinen; äänen kauneuteen ei hän paljon huomiota kiinnittänyt. Mutta kuka tuli ajatelleeksi hänen pianistiominaisuuksiansa? Hänen ajatuksiensa johdettavaksi täytyi antautua, samoinkuin hänen sormiensakin täytyi antaa niille ilmaisumuoto, millä tavoin tahansa tämä tapahtuikin." (Paroni de Trémont, 1809.)
[103] Harvennetut sanat kaikkine kielivirheineen ovat tekstissä ranskaksi kirjoitetut.
Olemme jo ennen maininneet, että Cherubini ei koskaan vastannut tähän kirjeeseen.