CAMILLE (haavoittuneena ja haavoittaen)

Säästä vaivojasi äläkä niin paljon ajattele minua. Sinun huolenpitosi liikuttaa minua. Maximilien, mutta minä en tarvitse ketään. Minä osaan itse puolustaa itseäni ja minä kuljen ilman talutusnuoraa.

ROBESPIERRE

Sinä väität vastaan pelkästä turhamielisyydestä. Sinun ajattelemattomuutesi on ainoa puolustuksesi.

CAMILLE

Minä en tarvitse mitään puolustusta. Minulla on kyllin isänmaallisia ansioita. Minä puolustan tasavaltaa tasavaltalaisia vastaan. Minä olen puhunut vapaasti, minä olen sanonut totuuden. Kun ei ole enää hyvä sanoa koko totuutta, silloin ei enää tasavaltaa ole. Tasavaltojen tunnus on meren aaltoja puhaltavat tuulet: Tollunt, sed attollunt! tl Ne järkyttävät niitä, mutta ne kohottavat ne myös korkeuteen.

ROBESPIERRE

Tasavaltaa ei ole, Desmoulins. Me luomme sitä. Vapaudella ei perusteta vapautta. Kuten koettelemuksen aikoina Roomassa, on uhattu kansakunta alistunut diktatuurin alle, murtaakseen esteet ja voittaakseen. Kun Europpa ja kapinalliset puolueet uhkaavat tappaa ainiaaksi tasavallan, on ivantekoa vaatia oikeutta saada sanoa ja tehdä mitä tahtoo ja hankkia sanoillaan ja töillään vihollisille aseet käteen.

CAMILLE

Mitä aseita minä olen sille antanut? Minä olen puolustanut sitä, mitä on ollut puhtainta maailmassa: veljeyttä, pyhää tasa-arvoisuutta, tasavaltalaisten perus-ajatusten lempeyttä, noita res sacra miser, sitä kunnioitusta onnettomuutta kohtaan, johon meidän ylevä valtiosääntömme käskee. Minä olen tehnyt vapauden ihmisille rakkaaksi. Minä olen tahtonut antaa onnen kiehtovan kuvan säteillä kansojen silmiin.