"Etkö sinä sitä tiedä? Lukisit vähänkään edes 'aviisuja', ettet aina 'neljän kuninkaan raamatuita', niin tietäisit edes mikä konsertti on."
"En kuolemaksenikaan minä sitä tiedä, mikä se on."
"No, se on, se on, semmoinen, jossa mainio laulaja laulaa", selitti
Tuomas, ja hän näytti Jussin silmissä niin kovin viisaalta.
Ihmetellen katseli Jussi Tuomasta.
"Mainio laulaja! Onko sitä sitten vielä mainiompiakin laulajia kuin meidän Priita-Maija, joka laulaa kaiken maailman viisut ja renkutukset?"
"On; sitä on semmoisiakin laulajia, joita koko maailma kiittää. Niillä on hyvin kaunis äänikin, niillä. Minä sinuna menisin tänä iltana konserttiin, että kuulisit edes kerrankaan oikeata laulua."
"Oletko sinä sitten ollut koskaan konsertissa?"
"En minä 'justiin' ole ollut, vaan minä tiedän kumminkin, minkälainen siellä on olla ja miten siellä ollaan."
"Minkälainen siellä on olla?" kysyi Jussi.
"No, siellä on olla kuin taivaassa. Ja siellä pitääkin olla hiljaa ja istua yhdessä kohden, eikä saakaan kävellä ja puhua polittaa niinkuin talvella Kasperin teaterissa. Välistä vaan pitää käsiänsä yhteen lyödä paukuttaa."