"No niin; se joka jää, on minun sisareni, ja sinä et saa häntä ylenkatsoa, sillä minäkin käyn vanhaksi. Minä olen iloinen siitä, että kaikki ylpeät valkoiset mem-logit ovat menneet."
"Puhunko minä vaimolle vai lapselle? Lähde vuoristoon, ja minä pidän huolen siitä, että sinä matkustat kuin kuninkaan tytär. Ajattele, lapsukainen. Punaiseksi kiillotetuissa mullivaunuissa, jotka ovat hunnuilla ja uutimilla peitetyt, metalliset papukaijat vaunujen aisoissa ja punainen vaate riippumassa. Minä lähetän kaksi palvelijaa sinua saattamaan ja —"
"Lopeta jo! Sinä se olet lapsi, kun tuommoista puhut. Mitä hyötyä minulla on semmoisista leluista? Hän olisi hyväillyt mulleja, leikkinyt satulaloimella. Hänen tähtensä ehkä — sinä olet tehnyt minut hyvin englantilaiseksi — minä olisin lähtenyt. Nyt minä en tahdo. Antaa mem-logien paeta."
"Heidän miehensä lähettävät heidät, armas."
"Hyvin sinä puhut. Mistä saakka sinä olet ollut minun mieheni, jolla on valta määrätä, mitä minun tulee tehdä? Minä olen vain synnyttänyt sinulle pojan. Sinä olet minulle ainoastaan sieluni koko toivo. Kuinka minä voisin erota sinusta, kun tiedän, että jos sinua onnettomuus kohtaisi, vaikkapa niin pienen pieni kuin minun pikkusormeni kynsi — eikös se ole pieni? — niin minä sen tietäisin, vaikka olisin paratiisissa? Ja täällä, tänä kesänä sinä voisit kuolla — ah, janee, kuolla! — ja kuollessasi pyytäisit apua valkoiselta vaimolta ja viimeisessä silmänräpäyksessä hän ryöstäisi sinun lempesi minulta."
"Mutta lempi ei synny silmänräpäyksessä eikä kuolinvuoteella."
"Mitä sinä tiedät lemmestä, sinä kivisydän? Hän ottaisi sinun viimeiset kiitoksesi, ja Jumalan ja Profeetan ja Beebee Miriamin kautta, sitä minä en milloinkaan kestäisi. Minun herrani ja minun armaani, älä puhu enää tuommoista järjetöntä minun poislähdöstäni. Siellä, missä sinä olet, siellä olen minäkin. Sillä hyvä."
Hän kietoi käsivartensa Holdenin kaulaan ja pani kämmenensä hänen suulleen.
Eipä ole juuri onnea täydellisempää kuin se, joka on anastettu miekan varjossa. He istuivat yhdessä nauraen ja nimittäen toisiaan vallan ääneensä kaikilla lempinimillä, jotka suinkin saattoivat herättää jumalien raivoa. Kaupunki heidän allaan oli täynnä omaa kurjuuttaan. Rikkivalkeat leimusivat kaduilla, väki hindulaisissa temppeleissä kirkui ja ulvoi, sillä jumalat eivät tahtoneet kuulla näinä päivinä. Suuren muhamettilaisen alttarin luona pidettiin jumalanpalvelusta, ja minareeteista kaikui melkein lakkaamatta kutsu rukouksiin. He kuulivat valitukset taloista, joissa kuolo oli käynyt, ja kerran kuului erään äidin tuskanhuuto, hän kun oli menettänyt lapsensa ja rukoili häntä palajamaan takaisin. Hämärässä he näkivät kuolleita kannettavan pitkin kaupungin katuja, ja jokaista paaria seurasi oma pieni murehtijajoukkonsa. Siitä syystä he suutelivat toisiaan ja värisivät.
Luonnon lasku oli verinen ja ankara, sillä maa oli kovin rasittunut ja tarvitsi hengenvuoroa ennenkuin jokapäiväiselämän virta taas pääsi peittämään sen. Kypsymättömien isien ja kehittymättömien äitien lapsilla ei ollut mitään vastustusvoimaa. He olivat peloissaan ja odottivat hiljaa, että miekka taas kätkeytyisi tuppeensa marraskuussa, jos niin oli sallittu. Englantilaisten joukossa syntyi aukkoja, mutta ne aukot täytettiin. Hallituksen hätäaputyöt, kolerasairaalat, lääkkeiden jakaminen ja mahdollinen terveydenhoito menestyivät, sillä niin oli käsketty.