"Sahib, hän on haudattava neljän tunnin kuluessa."
"Minä tunnen tavat. Minä menen ennenkuin hänet viedään pois. Se seikka on sinun vallassasi. Pidä huolta, että vuode — jolla — jolla — hän lepää —"
"Ahaa! Tuo kaunis punainen sohva. Minä olen jo kauan toivonut —"
"Että vuode jätetään koskematta minua varten. Kaikki muu koko talossa on sinun. Vuokraa rattaat, ota kaikki ja mene pois ja korjaa ennen auringon nousua kaikki tyyni paitsi sitä, mitä olen käskenyt säästämään itselleni."
"Minä olen vanha vaimo. Minä tahtoisin viipyä täällä edes murehtimispäivät, ja nyt on sadekin juuri alkanut. Minnekkä minä menen?"
"Mitä se minua liikuttaa? Minun käskyni on, että sinä menet. Huonekalut ovat tuhannen rupeen arvoiset, ja minun lähettilääni tuo sinulle sata rupeeta tänä iltana."
"Se on kovin vähän. Ajattele rattaiden vuokraa."
"Sinä et saa mitään, ellet nyt lähde ja joutuun! Oi vaimo, mene tiehesi ja jätä minut kuolleeni luo!"
Äiti mennä laahusti alas rappusia ja huolissaan, että vain saisi huonekalut haltuunsa, unohti valittaa. Holden jäi Ameeran luo, ja sade tulvaili katolle. Hän ei voinut ajatella yhtäjaksoisesti tuon melun tähden, vaikka kyllä koetti. Sitten neljä lakanoihin verhottua, aaveen tapaista olentoa hiipi yksitellen huoneeseen ja tirkistelivät häntä huntujensa läpi. Ne olivat kuolleen pesijöitä. Holden läksi huoneesta ja meni hevosensa luo. Hän oli saapunut tänne kuolettavassa, tukahduttavassa helteessä kahlaten nilkankorkuisessa tomussa. Nyt hän löysi pihan sateen valamana lammikkona täynnä sammakoita; keltainen puro tulvaili portin alitse, ja vinkuva tuuli ajoi sadenuolet rakeitten tapaan multavalleja vastaan. Pir Khan värisi pienessä kojussaan portin luona, ja hevonen polki levottomana vedessä.
"Minulle on kerrottu sahibin käsky", sanoi Pir Khan. "Se on hyvä. Tämä talo on nyt autio. Minä menen myöskin, sillä minun apinanaamani muistuttaisi vain siitä, mikä on ollut. Mitä sohvaan tulee, tuon minä sen aamulla sinun taloosi. Mutta muista, sahib, se on oleva sinulle kuin puukko, jota väännetään vereksessä haavassa. Minä lähden toivioretkelle enkä tahdo mitään rahaa. Minä olen lihonut armollisen herrani turvissa, jonka suru on minun suruni. Viimeisen kerran minä pidän suitsia sinulle."