"Hyvä", sanoi tohtori, "te murrutte, sillä teillä ei purjeet kestä semmoista vauhtia". Mc Goggin oli hiukan omituinen.
Eräänä päivänä tapahtui loppukohtaus — niin draamallisesti kuin mahtikohta jossakin näytelmässä.
Se oli juuri ennen sadeaikaa. Me istuimme verannalla elottomassa, kuumassa, tukehduttavassa ilmassa haukotellen ja toivoen, että tummansiniset pilvet tuolla alkaisivat purkaa vettä ja jäähdyttäisivät ilmaa. Hyvin, hyvin etäältä kuului hiljaisena kuiskauksena, kuinka rankkasade tulvaili virtaan. Eräs miehistä kuuli tuon, nousi seisomaan, kuunteli ja sanoi vallan luonnollisesti: — "Jumalan kiitos!"
Silloin Blastodermi käännähti paikaltaan ja sanoi: "Miksi? Minä vakuutan teille, että se on seuraus vallan luonnollisista syistä — atmosfeerinen ilmiö mitä yksinkertaisinta laatua. Miksi meidän siis pitäisi kiittää olentoa, joka ei milloinkaan ole ollut — joka on ainoastaan tarumainen —"
"Blastodermi", röhisi mies lähimmällä tuolilla, "pidä suusi ja heitä minulle Pioneeri! Me tunnemme jo kaikki sinun tarumaisuutesi." Blastodermi sieppasi pöydältä sanomalehden ja hypähti niinkuin joku olisi pistänyt häntä. Sitten hän heitti lehden pyytäjälle.
"Niinkuin jo sanoin", jatkoi hän hitaasti ja hiukan ponnistamalla, — "vallan luonnollisten syitten seuraus — vallan luonnollisten syitten. Minä tarkoitan —"
"Heh, Blastodermi, sinä annoit minulle Calcutta Mercantile lehden."
Tomu nousi pieninä pyörteinä, puun latvat huojuivat ja tuuliviirit vinkuivat. Mutta ei kukaan tarkastanut sateen tuloa. Me kaikki tuijotimme Blastodermia, joka oli noussut seisaalleen ja koetti kangertaa puhetta. Sitten hän sanoi hyvin hitaasti: —
"Vallan selvä — sanakirja — punainen laiho — vastuunalainen — syy — muistaa — kansi — — yksin."
"Blastodermi on juovuksissa", sanoi joku. Mutta Blastodermi ei ollut juovuksissa. Hän katsoi meihin hämmästyneenä ja rupesi käsillään viittomaan meille pilvien synnyttämässä puolihämärässä. Sitten hän melkein kirkui: