— "Tähtien ystävä, joka on koko maailman pikku ystävä…"
— Mitä se on?
— Se on nimi, jonka annoimme hänelle Lahoren kaupungissa… "Koko maailman pikku ystävä ottaa vapautta, mennäkseen omille paikoilleen. Hän tulee takaisin määrättynä päivänä. Toimittakaa laukku ja makuuvaatekäärö lähetetyiksi luoksenne, ja jos on jotakin pahoin tehty, antakaa ystävyyden käden siirtää syrjään onnettomuuden ruoska." — Tässä on vielä jotakin lisäksi, mutta…
— Ei sillä väliä, lukekaa vain.
— "Eräät asiat ovat tuntemattomia niille, jotka syövät haarukoilla. On parempi jonkin aikaa syödä molemmin käsin. Puhukaa hyviä sanoja niille, jotka eivät tätä ymmärrä, jotta palatessani olisivat armollisia." Tämä kyhäys on tietenkin kirjurin työtä, mutta katsokaas, kuinka ovelasti poika on sen sommitellut, niin ettei edes viittaustakaan ole muille kuin asianomaisille.
— Tämäkö se on se ystävyyden käsi, jonka tulee siirtää syrjään onnettomuuden ruoska? nauroi eversti.
— Pankaahan merkille, kuinka viisas poika on. Hän tahtoi päästä jälleen vapaaseen elämään, kuten jo sanoin. Kun hän ei vielä tajua teidän ammattianne…
— Enpä ole aivan varma siitä, mutisi eversti.
— Hän kääntyi minun puoleeni päästäkseen sovintoon teidän kanssanne. Eikö hän ole nerokas? Hän lupaa palata. Hän vain täydentää tietojansa. Ajatelkaahan, sahib, hän on ollut kolme kuukautta koulussa, eikä hän ollut tottunut sellaiseen. Omasta puolestani olen hyvilläni: poni vain opettelee peliä.
— Niinpä kyllä, mutta vastedes hän ei saa yksin lähteä.