— Minun nuori chelani (oppilaani) on mennyt tiehensä, enkä tiedä, missä hän on.
— Ja minkä näköinen oli sinun oppilaasi?
— Se oli poika, joka tuli luokseni sen kuolleen tilalle, sen ansion nojalla, jonka olin saavuttanut, kun kumarsin Lakia tuolla sisällä. — Hän viittasi museoon päin. — Hän tuli luokseni osoittamaan tietä, jonka olin kadottanut. Hän johti minut Ihmeitten taloon ja rohkaistuneena hänen puheestaan uskalsin puhutella kuvien hoitajaa, ja hän rohkaisi minua ja teki minut väkeväksi. Ja kun nälkä oli voimani kuluttanut, kerjäsi hän minulle, niinkuin chela opettajalleen. Äkkiarvaamatta hänet lähetettiin. Ja äkkiarvaamatta on hän mennyt tiehensä. Minä aioin opettaa hänelle Lakia matkalla Benaresiin.
Kim oli hämmästynyt kuullessaan tuota, koska hän oli kuullut puheen tuolla museossa ja tiesi vanhan miehen puhuvan totta, ja sitähän alkuasukas harvoin tekee vieraalle.
— Mutta nyt ymmärrän, että hän oli vain lähetetty tiettyä tarkoitusta varten. Nyt tiedän löytäväni erään virran, jota etsin.
— Vasaman virran? sanoi Kim, ymmärtävästi hymyillen.
— Onko siinä toinen merkki? huusi laama. — En ole kellekään puhunut matkani päämäärää, paitsi tuolle kuvien papille. Kuka sinä olet?
— Oppilaasi, vastasi Kim, istuen jalat ristissä. — En ole milloinkaan nähnyt sinun kaltaistasi. Minä lähden kanssasi Benaresiin. Ja luulen, että sellainen vanha mies kuin sinä, joka puhut totta illan hämyssä aivan oudolle, hyvin tarvitset oppilaan.
— Mutta virta… Vasaman virta.
— Oh, sen kuulin puhuessasi englantilaiselle. Minä olin oven takana.