— Kun joutuu olemaan yksinään ja kaukana, ei olisi hyvä käydä äkkiä täpläiseksi ja pitaaliseksi, sanoi Mahbub. — Ollessasi minun mukanani saatoin pitää sinua silmällä. Sitäpaitsi pathanilainen on vaaleaihoinen. Riisuuduhan vyötäröä myöten ja katso, kuinka olet vaalentunut.
Huneefa haparoi tietänsä takaisin sisemmästä huoneesta. — Älä pidä väliä, hän ei voi nähdä, sanoi Mahbub, ottaen maalikupin naisen sormuskoristeisesta kädestä.
Maaliaine oli sinistä ja liimamaista. Kim koetti sitä käsiselkäänsä pumpulitukolla, mutta Huneefa kuuli liikkeen.
— Ei, ei, huusi hän, — siten ei sitä tehdä, vaan pitää noudattaa tarpeellisia menoja. Värittäminen on siinä vähemmän tärkeätä. Minä annan sinulle täyden matkavarjeluksen.
— Jadoo (taikuuttako)? sanoi Kim vähän hätkähtäen. Hän ei pitänyt noista valkoisista näkemättömistä silmistä. Mahbub painoi hänet kädellään kumarruksiin, niin että hänen kasvonsa tulivat tuuman päähän lattiasta.
— Ole hiljaa. Sinulle ei tapahdu mitään pahaa, poikani. Minä olen sinun turvaajasi.
Kim ei voinut nähdä mitä nainen toimitteli, mutta hän kuuli tämän helyjen kalinaa monen minuutin ajan. Tulitikku syttyi pimeässä, ja hän kuuli suitsutusaineen tutun sihinän ja rätinän. Pian täyttyikin huone paksulla hyvänhajuisella, vaikka huumaavalla savulla. Yltyvässä huumaannuksessa hän kuuli samalla mainittavan paholaisten nimiä: Zulbazanin, Eblisin pojan, joka asustaa basaareissa ja paraoissa, aiheuttaen kaikkinaista äkillistä syntisyyden hillittömyyttä levähdyspaikoissa maantien varsilla; Dulhanin, joka näkymättömänä leijuu moskeijain lähettyvillä häiriten oikeauskoisten rukouksia, ja Musbootin, joka on valheitten ja pakokauhun herra. Huneefa milloin kuiskutteli hänen korvaansa, milloin taas tuntui puhuvan hyvin etäältä ja kosketteli häntä inhottavan pehmeillä sormillaan, mutta Mahbub ei siirtänyt kättänsä hänen niskastaan, ennenkuin poika huoahtaen vaipui tainnoksiin.
— Allah, kylläpä hän taisteli vastaan! Emme olisi ensinkään onnistuneet ilman huumausainetta. Se on kaiketi hänen valkoisen verensä ansiota, sanoi Mahbub äreänä. — Jatka loitsujasi, varusta hänet täydellä varjeluksella.
— "Sinä joka kuulet! Sinä joka kuulet korvilla, ole läsnä! Kuuntele, oi kuulija!" — Huneefa päästi valittavan äänen, ja hänen sokeat silmänsä kääntyivät länteen päin. Pimeä huone kajahteli voihkaisuista ja ähkäyksistä.
Ulommalla parvekkeella kohotti kookas olento pyöreätä päätänsä ja yski levottomasti.