— Hänenkö, jolla oli vatsatauti?
— Ja pyhä mies muistaa senkin. Täytyy kertoa se hänen äidillensä. "Hänenkö, jolla oli vatsatauti", tarkalleen pyhä mies muisti. Sehän on erinomainen kunnia! Hän on ylpeä siitä.
— Oppilaani on minulle saman arvoinen kuin jollekin valistumattomalle on hänen poikansa.
— Sano mieluummin tyttären poika. Äideillä ei ole meidän ikämme viisautta. Jos lapsi huutaa, luulevat he jo taivaan päähänsä putoavan. Isoäiti on jo tarpeeksi kaukana äidin tuskista, huolista ja imettämisiloista, ymmärtääkseen milloin lapsen huuto johtuu todellisesta syystä tai pahuudesta. Ja sinä muistutat minua nyt, että viime kerralla täällä ollessasi saatoin ehkä loukata sinua vaatiessani taikaa.
— Sisar, sanoi laama käyttäen nimitystä, jolla buddhalainen munkki nimittää nunnaa, — jos sellainen taika saattaa lohduttaa sinua…
— Se on parempi kuin kymmenentuhatta lääkäriä.
— No niin, jos ne lohduttavat sinua, tahdon minä, joka oli Such-zenin luostarin johtaja, tehdä sinulle niin monta kuin haluat. En ole nähnyt kasvojasi.
— Sitä apinatkin, jotka varastavat hedelmiämme, pitävät voittonaan. He, hee!
— Mutta kuten hän sanoi, joka tuolla nukkuu, jatkoi laama viitaten pihan yli vierashuoneen suljettuun oveen päin, — sinullahan on kultainen sydän… Ja hän on hengessä minun todellinen "pojanpoikani".
— Hyvä on, minä olen pyhän miehen lehmä. — Tämä oli puhtaasti hindulainen sananparsi, mutta laama ei siitä välittänyt. — Minä olen vanha, olen kantanut poikia sydämeni alla. Ennen saatoin miellyttää miehiä, nyt minä voin heitä parantaa. — Laama kuuli naisen rannerenkaitten samassa kilahtelevan, aivan kuin hän olisi paljastanut käsivartensa käydäkseen asiaan. — Minä pidän huolta pojasta ja teen hänet terveeksi. Kyllä me vanhat vielä jotakin ymmärrämme.