— Olet oikeassa. Sillä tavalla meidän tulee menetellä. Saitko kaikki?
— Kaikki, mitä käsin kirjoitettua löysin kiltasta, otin mukaan.
Loput heitin rotkoon.
Kim kuuli, kuinka avain kiertyi lukossa ja kuinka babu avasi öljykankaisen kääryn ja selaili nopeasti papereita. Häntä oli vaivannut ajatus, että ne olivat siellä vuoteen alla hyödyttöminä noina toimettomuuden päivinä, ja nyt hänen mielensä oli keventynyt, kun Hurree tarttui häntä käteen puristaen sitä innokkaasti, hypellen kuin norsu.
— Tämäpä oli erinomaista! Kaikista parasta, herra O'Hara. Sinä olet, hah-hah-haa, saanut kaikki mitä voi ajatella. He selittivät kahdeksan kuukauden työn menneen hukkaan! Ja kuinka he minua löivätkään!… Katsoppas, täällä on Hilasin kirje.
Hän hymisi pari riviä persialaista runokieltä, joka on valtuutetun ja vakuuttamattoman valtiotaidon kieltä. — Herra rajah-sahib on joutunut aika pulaan. Hänen täytyy virallisesti selittää, kuinka on mahdollista, että hän kirjoittaa rakkauskirjeitä tsaarille. Ja nämä kartat ovat vasta mainioita. Ja useat täkäläiset pääministerit ovat joutuneet näiden kirjeiden vuoksi epäluulon alaisiksi… Kylläpä onnistuit. Hallitus tulee muuttamaan ja nimittämään uudet Hilasin ja Bunarin kruununperimyksen perilliset. "Törkeää kavallusta"… Mutta sinähän et ymmärräkään, vai mitä?
— Ovatko kaikki sinun käsissäsi? kysyi Kim. Siitä hän vain piti huolta.
— Siitä saat olla varma, vastasi babu työntäen kasan vaatteittensa poimuihin niinkuin vain itämaalaiset osaavat. — Ja nyt vien ne virastoon. Tuo vanha nainen luulee minun jäävän ikipäiviksi tänne, mutta nyt lähden tieheni ja oitis. Herra Lurgan on tunteva itsensä ylpeäksi. Sinä olet virallisesti minun käskyläiseni, mutta minä tulen mainitsemaan sinut suullisessa selostuksessani. Sääli, ettemme saa antaa kirjallisia selityksiä. Me hengelliset olemme mielellämme hyvin tarkkoja. — Hän työnsi pojalle avaimen ja näytti, että laatikko oli tyhjä.
— Hyvä on. Se on hyvä. Minä olin hyvin väsynyt. Ja pyhä mieskin oli sairas. Ja putosiko hän…
— Kyllä niin kävi. Minä olen hänen ystävänsä, tiedätkö. Hän käyttäytyi sangen omituisesti tänne tullessani, ja aluksi luulin, että paperit olivat ehkä hänellä. Tarkkailin häntä hänen mietiskellessään ja keskustelin kansatieteellisistä kysymyksistä. Näethän, että olen hyvin vähäpätöinen henkilö täällä, verrattuna hänen mainioihin taikakeinoihinsa. Mutta tiedätkös, O'Hara, hänellä on kaikenlaisia kohtauksia. Niin, sanon minä. Ehkäpä jonkinlaisia kouristuksia, jollei kaatumatauti. Tapasin hänet semmoisessa tilassa in articulo mortem muutaman puun alla, josta hän hypähti ylös ja meni suoraa päätä puroon, jonne olisi hukkunut ilman minua. Minä vedin hänet ylös.
— Siksi, että minä en ollut siinä, sanoi Kim. — Hän olisi voinut kuolla.