— Sen avulla pääsee vapaaksi Olevaisuuden Kiertokulusta, jatkoi laama
hellittämättä. — Vasaman synnyttämä virta! Ajattelepa uudelleen.
Ehkäpä se on pieni virta, joka on kuivunut helteessä? Mutta eihän pyhä
Mestari olisi niin voinut pettää vanhaa miestä.
— Minä en tiedä. En tiedä.
Laama lähensi tuhatryppyiset kasvonsa jälleen kädenleveyden päähän englantilaisen kasvoista. — Minä ymmärrän, ettet sinä sitä tiedä. Kun et ole Lain seuraajia, on se salattu sinulta.
— Niin, salattu on.
— Me olemme molemmat sidotut, sinä, veljeni ja minä. Mutta minä, — hän nousi levittäen pehmeää paksua päällysvaatettansa, — minä lähden vapauttamaan itseäni. Tule sinäkin!
— Minä olen sidottu, sanoi johtaja. — Mutta minne sinä menet?
— Ensin Kashiin (Benaresiin); minnepä muualle? Siellä tapaan yhden puhtaan uskon harjoittajista eräässä Jainin temppelissä. Hänkin on salaisia etsiskelijöitä, ja häneltä voin ehkä oppia. Ehkäpä hän lähtee kanssani Buddh-Gayaan. Sieltä pohjoiseen ja länteen Kapilavastuun, ja sieltä etsien tietoa virrasta. Etsinhän tosin kaikkialta, missä kuljen, sillä paikka, mihin vasama putosi, ei ole tunnettu.
— Mutta kuinka aiot kulkea? Pitkä on matka Delhiin ja vielä pitempi
Benaresiin.
— Tietä myöten ja junilla. Jätettyäni vuoriston tulin Pathankotista tänne junassa. Se kulkee joutuisasti. Ensin hämmästyin nähdessäni tienviereisten korkeiden pylväiden sieppaavan alinomaa lankojaan — hän kuvasi sillä, kuinka junan mennessä sähkölankapylväät vilahtavat — mutta sitten minua kangistutti ja halusin kävellä totuttuun tapaani.
— Ja löydätkö varmasti tiesi? kysyi johtaja.