Harvey oli isänsä varjo noina päivinä; he kuljeksivat pitkin katuja ja tietä rinnatusten, ja Cheyne käytti mäkiä tekosyynä pannakseen kätensä pojan tasasuoralle olkapäälle. Näillä kävelyillä Harvey oppi tuntemaan ja ihailemaan sitä merkillistä kykyä, millä hänen isänsä pääsi tunkeutumaan uusien asiain ytimeen ainoastaan juttelemalla yhden ja toisen kadulla tapaamansa miehen kanssa.
"Kuinka sinä voit saada heidät kertomaan kaikki avaamatta itse suutasi?" kysyi poika, heidän tullessaan ulos eräästä laivatarpeiden kaupasta.
"Olen ollut tekemisissä useampain ihmisten kanssa aikoinani, ja siinä kai oppii arvostelemaan heitä kunkin laadun mukaan. Lisäksi tunnen jonkun verran itseänikin." Hetken perästä, heidän istuutuessaan laiturin reunalle, hän lisäsi: "Ihmiset näkevät melkein aina, milloin mies on itse toiminut jotakin, ja silloin he kohtelevat häntä vertaisenaan."
"Aivan niinkuin minua kohdellaan Wouvermanin telakalla. Minä olen nyt yksi joukosta. Disko on kertonut jokaiselle, että minä olen ansainnut palkkani." Harvey levitti kämmenensä eteensä ja hieroi niitä sitten vastakkain. "Ne ovat taasen jo aivan pehmeät", sanoi hän surullisesti.
"Pidä ne sellaisina vielä muutamia vuosia eteenpäin, sen aikaa kun hankit itsellesi tietosivistystä. Sitten voit karaista niitä jälleen."
"Ni-in, niinpä kai", vastasi Harvey, mutta äänensävy ei ollut ollenkaan innostunut.
"Kaikki on sinun omassa varassasi, Harve. Voithan turvautua äitiin ja panna hänet höpöttämään hermoistasi ja herkästä terveydestäsi ja muista hupsu niksistä."
"Olenko minä koskaan niin tehnyt?" sanoi Harvey hiukan väkinäisesti.
Hänen isänsä kääntyi häneen päin ja ojensi pitkää kättään. "Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, etten voi tehdä mitään sinusta, jollet asetu suoriin suhteisiin minun kanssani. Minä voin kyllä suoriutua kanssasi, jos olet yksinäsi, mutta minä en yritäkään hallita yhtaikaa sekä sinua että äitiä. Siihen on elämä liian lyhyt."
"Tuntuu kuin en minä olisi juuri paljon arvoinen, vai mitä ajattelet?"