"Mitä minä todisteluista hyödyn? Miquelonissa saa samppanjaa kahdeksallatoista markalla laatikon, ja…" Kapteeni painautui istuinpaikalleen, kun urkujen alkusoitto vaiensi hänet.
"Meidän uudet urkumme", sanoi virkamies ylpeänä Cheynelle, "maksoivat meille neljätuhatta dollaria. Meidän on ensi vuonna jälleen korotettava suostuntaveroja saadaksemme ne maksetuksi. Me emme tahtoneet jättää kaikkea uskonnollista puolta yksinomaan papiston toimeenpanemiin tilaisuuksiin. Tuolla nousee meidän orpolapsistamme kokoonpantu kuoro laulamaan. Minun vaimoni on opettanut heitä. Tapaamme vielä myöhemmin, herra Cheyne. Minua tarvitaan lavalla."
Korkeina, selkeinä ja vilpittöminä vaimensivat lasten äänet viimeisenkin paikoilleen asettuvien hälinän.
"Oo Luojan kätten työt, te Luojaa kiittäkäät — ylistäkäät ja kunnioittakaatte aina!"
Kaikki naiset kurottuivat katsomaan, kun toistamiseen kajahtavat päätöstahdit värähyttivät ilmaa. Rouva Cheyne, samoin kuin jotkut muutkin, alkoi hengittää tiheämmin; hän oli tuskin koskaan tullut ajatelleeksi mielessään, että maailmassa on niin paljon leskiä; ja vaistomaisesti hän etsi katseillaan Harveyta. Harvey oli tavannut Diskon ja hänen miehistönsä salin takaseinältä ja hän seisoi Danin ja Diskon välissä, ikäänkuin oikeuden mukaan hänelle kuuluvalla paikalla. Salters-setä, joka edellisenä iltana oli palannut Pennin kanssa Pamlico Soundista, otti hänet vastaan epäluuloisesti.
"Eivätkö sinun vanhempasi ole vielä menneet?" murisi hän. "Mitä tekemistä sinulla on täällä, nuorukainen?"
"Oo, järvet, virtain vuot, te Luojaa kiittäkäät — ylistäkäät ja kunnioittakaatte aina!"
"Eikö hänellä ole oikeus olla täällä?" sanoi Dan. "Onhan hän ollut mukana yhtähyvin kuin me toisetkin."
"Ei noissa vaatteissa ainakaan", ärähti Salters.
"Suu kiinni, Salters", sanoi Disko. "Sinun sappesi on liian ärtynyt.
Pysy vain siinä missä olet, Harve."