10:s päivä toukokuuta. Kuunari 'Täällä Ollaan' (veri kihisi joka puolella hänen ihossaan). Otto Svendson, 20:n, naimaton, Gloucesterista, huuhtoutunut mereen.
Jälleen kuului tukahdutettu, vihlaiseva huuto jostakin salin takaosasta.
"Hänen ei olisi pitänyt tulla. Hänen ei olisi pitänyt tulla", sanoi
Pitkä Jack säälien.
"Älä töllötä noin, Harve", murahti Dan. Harvey kuuli sen, mutta sitten musteni kaikki hänen silmissään tulihyrrien sekaiseksi pimeydeksi. Disko kumartui eteenpäin ja puhui jotain vaimolleen, joka istui rouva Cheynen vieressä toinen käsi kiedottuna hänen vyötäisilleen ja pidellen toisella hänen haparoivia, nytkähteleviä, sormuksin koristettuja käsiään.
"Painakaa päänne alas — aivan alas!" kuiskutti rouva Troop. "Se menee ohi tuossa tuokiossa."
"Minä en vo-oi! En sa-aata! Oi, antakaa minun — —" änkytti rouva
Cheyne tajuamatta ollenkaan mitä puhui.
"Teidän täytyy", toisti rouva Troop. "Teidän poikanne on juuri pyörtynyt tainnottomaksi. Sellaista sattuu muutamille, kun he ovat kasvuiässä. Haluatte kaiketi mennä hoitamaan häntä? Tältä puolelta voimme päästä ulos. Älkää hätäilkö. Tulkaa vain minun perässäni. Mitä nyt turhia, rouva kulta, olemmehan me naisia molemmat, ja meidän on hoidettava miesväkeämme. Tulkaa!"
Koko "Täällä Ollaan" kuunarin miehistö lähti mukaan tunkeutuen väkijoukon läpi henkivartiona, ja hyvin kalpea ja järkyttynyt oli se Harvey, jonka he laskivat eteishuoneen penkille.
"Tulee äitiinsä", oli rouva Troopin ainoa huomautus rouva Cheynen kumartuessa poikansa yli.
"Kuinka saatoit luullakaan hänen voivan kestää sellaista?" huudahti hän nuhtelevasti Cheynelle, joka ei ollut virkkanut mitään. "Se oli kauheaa — kauheaa! Meidän ei olisi pitänyt tulia. Se on pahaa ja julmaa! Se — se ei ole oikein! Minkätähden he eivät voineet panna noita asioita sanomalehtiin, joihin ne oikeastaan kuuluvat? Tuntuuko paremmalta nyt, lapsi-kulta?"