"Mikä harakanpesä teillä on tuossa keulassa?" kysyi Dan, viitaten kummalliseen vara-airoista ja köydestä punottuun vehkeeseen.
"Se on espanjalainen ankkurivipu", sanoi Penn ylpeänä. "Salters näytti minulle miten se tehdään; mutta ei sekään saa ankkuria hievahtamaan."
Dan kumartui veneenlaidan yli salatakseen hymyään, tempaisi pari kertaa ankkuriköydestä, ja katso, ankkuri irtautui heti.
"Hilatkaa ylös, Penn", sanoi hän nauraen, "ennenkuin se taas takertuu kiinni."
He jättivät hänet katselemaan pienen ankkurin levälaahusteisia kynsiä suurin, tunteellisin sinisilmin ja purkamaan heille kiitoksiaan.
"Kuulehan, minä sanon nyt kun muistan sen, Harve", sanoi Dan, kun he olivat tulleet kuulomatkan sivu, "että Penn ei ole aivan täysipäinen. Hän ei ole millään tavoin vaarallinen, mutta hänen ajatuksensa ovat sekaisin. Ymmärräthän?"
"Onko todellakin niin, vai onko se vain isäsi arvosteluja?" kysyi Harvey kumartuessaan airojensa yli, joita hän alkoi jo oppia helpommin käsittelemään.
"Tässä kohti isä ei ole erehtynyt. Penn on varmasti melkolailla hupsu. Taikka ei oikeastaan ihan sitäkään, vaan pikemminkin tuollainen vaaraton heikkomielinen, tuli tällä tapaa (sinähän soudat jo aika näppärästi, Harve); minä kerron sen sinulle, koska on oikeus ja kohtuus että sinä saat sen tietää. Hän oli kerran herrnhutilainen saarnamies. Jakob Boller oli hänen nimensä, niin isä kertoi minulle, ja hän asui vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa jossakin Pennsylvanian puolessa. No niin, Penn lähti kerran koko joukkonsa kanssa johonkin herrnhutilais-kokoukseen — johonkin ulkoilma-jumalanpalvelukseen kaiketikin — ja he pysähtyivät yhdeksi yönseuduksi Johnstowniin. Ehkä olet kuullut puhuttavan Johnstownista?"
Harvey muisteli. "Kyllä, olen kuullut. Mutta en muista missä yhteydessä. Se on jäänyt mieleeni yhdessä Ashtabulan kanssa."
"Molemmat olivat suuria onnettomuustapauksia — siitä se johtuu, Harve. No niin, tuona samana yönä, jolloin Penn oli joukkoineen majatalossa, Johnstownin kaupunki hukkui. Pato särkyi ja kaupunki joutui tulvan valtaan, ja talot lähtivät ajelehtimaan ja törmäsivät toisiinsa ja upposivat. Olen nähnyt siitä kuvia, ja ne ovat kauheita. Penn näki joukkonsa hukkuvan kaikki yhdessä, ennenkuin hän oikein tiesi mitä oli tapahtunut. Siitä alkaen hänen päänsä on ollut sekaisin. Hän epäili että jotain oli tapahtunut Johnstownissa, mutta vaikka hän olisi tehnyt mitä, ei hän muistanut mitä se oli, ja hän kuljeksi vain ympäriinsä hymyillen ja ihmetellen. Hän ei tiennyt kuka hän oli tai mikä hän oli ollut, ja sellaisessa tilassa hän kohtasi Salters-sedän, joka oli käymässä Alleghanyn kaupungissa. Puolet minun äitini sukulaisista asuvat hajallaan Pennsylvaniassa, ja Salters-setä kulkee vierailuilla heidän luonaan talvisin. Salters-setä otti Pennin ikäänkuin holhokikseen, sillä hän tiesi hyvin mikä häntä vaivasi; ja hän toi hänet itään ja antoi hänelle työtä maatilallaan."