"Minä odotan ilmaa", lisäsi hän.
"Silloin sinun täytyy tehdä se itse, Disko, sillä en minä vain näe mitään merkkiä", sanoi Pitkä Jack antaen katseensa liukua pitkin selkeätä taivaanrantaa.
Mutta puoli tuntia myöhemmin, kun he olivat perkkaamassa, laskeutui matalikkosumu heidän ylleen äkkiä kuin ilmestys. Se kiiri sekä tasaisesti että tupruissa, kiemuroiden ja höyryten väritöntä vedenpintaa pitkin. Miehet herkesivät perkkaamasta sanaakaan lausumatta. Pitkä Jack ja Salters-setä solauttivat vintturien viputangot reikiinsä ja alkoivat vivuta ylös ankkuria; vintturi narisi kun märkä hamppuköysi kiristyi telalle. Manuel ja Tom Platt auttoivat lopussa. Ankkuri kohosi ylös nyyhkäisten, ja purje pullistui, kun Troop tiukensi sitä ruorirattaan ääressä seisoen. "Ylös halkaisija ja keulapurje", komensi hän.
"Livahdetaan heiltä tässä savupöllyssä", huusi Pitkä Jack kiinnittäen halkaisijapurjetta, toisten hilatessa ylös keulapurjeen kalisevia renkaita; ja keulapuomi natisi kun "Täällä Ollaan" työntyi päin tuuleen ja sukelsi valkoiseen, tupruilevaan usvaan.
"Tämän sumun takana on tuulta", sanoi Troop.
Kaikki tämä oli Harveysta sanoin kuvaamattoman ihmeellistä; ja kaikkein ihmeellisintä oli hänestä se, ettei hän kuullut mitään komentosanoja, paitsi että Troop silloin tällöin vähän murahti, lausuen heti perään: "Hyvä on!"
"Etkö ole koskaan nähnyt laivan nostavan ankkuria?" sanoi Tom Platt
Harveylle tämän töllistellessä keulapurjeen kosteaa vaatetta.
"En. Mihin me olemme menossa?"
"Kalastamaan ja ankkuroimaan toiseen paikkaan, kuten kyllä tulet huomaamaan ennenkuin olet ollut viikonkaan laivassa. Se on kaikki uutta sinulle, mutta eihän ihminen koskaan voi tietää mihin hän joutuu. En minäkään, Tom Platt, olisi mitenkään voinut aavistaa että — —"
"Kyllä se joka tapauksessa on parempi kuin neljätoista dollaria kuussa ja kuula vatsaan", sanoi Troop rattaan äärestä. "Hellitä pikkuisen halkaisijaa."