Veneet liikuskelivat ja kalastivat ja jupakoivat, kunnes suurehko aallonvyöry kulki yli matalikon. Silloin veneet erkanivat kauemmaksi toisistaan, jotteivät murskaisi laitojaan, ja joku huusi että jos vyöryjä jatkuisi, niin Neitsyt puhkeisi. Muuan arkailematon galwaylainen veljenpoikineen väitti sitä perättömäksi, hinasi ylös ankkurinsa ja souti ihan kallion kohdalle. Monet äänet huusivat heitä tulemaan pois, toisten taasen yllyttäessä heitä pitkittämään. Kun sileälakiset vyöryt liukuivat etelää kohti, nostivat ne veneen korkealle ja yhä korkeammalle sumussa ja pudottivat sen sitten likaisen-väriseen, pyörteiseen, häränsilmäiseen aallonlaaksoon, missä se kieppui ankkurinsa ympäri jalan tai parin päässä piilossa olevasta kalliosta. Se oli leikkimistä kuoleman kanssa vain urheuttaan näyttääkseen, ja toiset veneet katselivat sitä painostavan äänettömyyden vallitessa, kunnes Pitkä Jack souti maanmiestensä taakse ja tyvenesti leikkasi poikki heidän ankkuriköytensä.
"Ettekö kuule sen kolahtelevan?" huusi hän. "Soutakaa henkenne edestä! Soutakaa!"
Miehet kiroilivat ja yrittivät väittää vastaan, kun vene ajautui irralleen; mutta seuraava vyöry pysähtyi hiukan, ikäänkuin ihminen mattoon kompastuessaan. Kuului syvä nyyhkytys ja vahveneva kohina, ja Neitsyt viskasi ylös muutamia kymmeniä neliösyltiä vaahtoavaa vettä, joka kuohui valkoisena, raivoavana ja kammottavana matalan pohjan yläpuolella. Silloin kaikkien veneitten miehet kovasti ylistivät Pitkää Jackia, ja galwaylaiset tukkivat suunsa.
"Eikö se ole komeaa?" sanoi Dan, pyörähdellen kuin hylkeenpoikanen kotikivellään. "Se puhkeaa tästä lähtien kerran joka puolen tunnin aikana, jolleivät vyöryt kovasti suurene. Mikä on sen säännöllinen aika, silloin kun se on toiminnassaan, Tom Platt?"
"Kerran joka viidestoista minuutti, täsmälleen. Harve, sinä olet nähnyt matalikkojen suurimman merkillisyyden; ja ilman Pitkää Jackia olisit saanut nähdä parin miehen lopun vielä lisäksi."
Iloista hälinää kuului siltä suunnalta, missä sumu oli tiheimpänä ja kuunarit soittivat kellojaan. Iso parkki pisti varovasti kuononsa esiin sumusta, ja irlantilaiset ottivat sen vastaan huudellen: "Tule tänne vain, kultaseni!"
"Onko se ranskalainen?" kysyi Harvey.
"Eikö sinulla ole silmiä? Sehän on baltimorelainen, joka kulkee pelossa ja vapistuksessa", sanoi Dan. "Nyt me hassutamme sitä niin että tikut lähtevät. Luulen että sen laivuri kohtaa ensi kerran kalastajalaivaston tällaisissa oloissa."
Se oli musta, eloisa kahdeksansadan tonnin alus. Sen isopurje oli sidottu lämsällä ja märssypurje lepatti epäröiden vähäisessä tuulenhengessä. Parkki on naisellisin kaikista meren tyttäristä, ja tämä kookas, empivä olento valkoiseksi ja kullanväriseksi maalattuine keulakuvineen muistutti ilmielävästi hämmentynyttä naista, joka hiukan kohottaa helmuksiaan mennäkseen rapakoisen kadun poikki häijyjen poikanaskalien ilkkuessa ympärillä. Aluksen tilanne olikin hyvin suuressa määrässä samanlainen. Se tiesi olevansa jossakin Neitsyen lähistöllä, oli kuullut sen kohinan ja kulki sen vuoksi varovasti kysellen tietään. Tässä on pieni osa siitä mitä se sai kuulla pieniltä keikkuvilta veneiltä:
"Neitsytkö? Mitä te puhutte? Tämähän on Le Have sunnuntai-aamuna.
Menkää kotiin ja nukkukaa päänne selväksi."