"Miksikä sitten se Eastportin mies ei tarjonnut? Hänhän osti saappaatkin. Eikö Maine ole edistynyt seutu?"
"Mainekö? Pyh! Maineläisillä ei ole edes niin paljon tietoa tai niin paljon rahaa, että maalauttaisivat talonsa. Minä olen nähnyt niitä. Se Eastportin mies kertoi minulle että tätä puukkoa oli käytetty — ranskalaiselta kapteenilta hän oli sen kuullut — käytetty jossain Ranskan rannikolla viime vuonna."
"Miestäkö lyöty sillä? Nakkaappa nuija tänne!" Harvey veti kalansa veneeseen, pani uuden syötin ja heitti koukun taas veteen.
"Tapettu mies! Kun minä kuulin sen, halutti minua tietysti kahta kovemmin ostaa se."
"Peijakas! Sitä minä en tiennyt", sanoi Harvey käännähtäen ympäri. "Minä annan siitä sinulle dollarin, kun — kun saan palkkani. Kuule, minä annan kaksi dollaria."
"Ihanko todella? Pidätkö siitä niin kovasti?" sanoi Dan punastuen. "Totta puhuakseni minä ostin sen oikeastaan sinua varten — lahjaksi; mutta minä en tahtonut ilmaista sitä ennenkuin näkisin mitä sinä siitä pitäisit. Se on sinun ja hyvästä sydämestä, Harve, koska kerran olemme venetoverit ja niin edespäin. Siinä on, ota!"
Hän ojensi sen Harveylle, vöineen kaikkineen.
"Mutta kuulehan, Dan, minä en ymmärrä — —".
"Ota pois. En minä sillä mitään tee. Minä haluan että sinä otat sen."
Kiusaus oli vastustamaton. "Dan, sinä olet valkoinen mies", sanoi
Harvey. "Minä pidän sitä niin kauan kuin elän."