"Ei ole viisasta tappaa penikoita ja lahineja", pitkitti Mowgli järkeillen ja verta silmistänsä pyyhkien, "ellei myöskin tapa luolan herraa, ja pelkäänpä pahoin, että tämä luolan herra tappaa sinut".
Muuan dhole hypähti johtajaansa auttamaan, mutta ennen kuin sen hampaat pääsivät Won-tollan kupeeseen oli Mowglin puukko sen rinnassa ja lopusta piti Harmaa Veikko huolen.
"Ja noin me viidakossa teemme", sanoi Mowgli.
Won-tolla ei hiiskunut mitään, mutta sen leuat puristuivat yhä tiukemmin selkärankaan elämän ehtyessä. Dhole vavahteli, sen pää painui riipuksiin ja se lyyhähti pitkäkseen, Won-tollan pudotessa sen päälle.
"Sh! Verivelka on maksettu", virkkoi Mowgli. "Laula virtesi, Won-tolla."
"Hän ei enää metsästä", lausui Harmaa Veikko, "ja kauan on jo Akelakin ääneti ollut".
"Luu on rouhittu!" ärjyi Phao, Phaonin poika. "Ne lähtevät! Tappakaa, tappakaa puhtaaksi, oi Vapaan Kansan metsästäjät!"
Dhole toisensa perään livahti noilta pimeiltä ja verisiltä särkiltä virralle, tiheikköön, ylös virtaa tahi alas virtaa sikäli kuin tie oli avoin.
"Velka! Velka!" hoilasi Mowgli. "Maksakaa velka! Ne ovat surmanneet
Yksinäisen Suden! Älkää antako ainoankaan koiran karata!"
Hän oli hyökkäämässä virralle puukko kädessään estämään dholeja yrittämästä syöksyä veteen, kun yhdeksän ruumiin röykkiön alta kohosi Akelan pää ja vartalo, ja Mowgli painui polvilleen Yksinäisen Suden viereen.