"Ja mitä?" kysyi Mowgli hetkeksi aavistamattomana, vaikka tuo oli viidakon kuluneimpia sukkeluuksia.
"Puhkaise päätäsi", vastasi Bagheera tyynesti ja kiskaisi hänet taas veden alle.
"Ei ole hyvä lasketella leikkiä opettajastansa", moitti karhu, Mowglin saatua vielä kolmannenkin kylvyn.
"Eikö hyvä! Mitäpä tahdotte? Tuo sinne ja tänne liehuva alaston otus tekee apinapilaa niistä, jotka ovat aikanaan olleet hyviä metsästäjiä, ja nykii meidän parhaitammekin viiksistä huvikseen." Tämä oli Shere Khan, Nilkku Tiikeri, ontumassa veden ääreen. Hän odotti kotvan nauttiakseen vastakkaisella rannalla pälyileviin hirviin tekemästänsä vaikutuksesta; sitten hän laski alas nelikulmaisen, röyhelöisen päänsä ja alkoi latkia, moristen: "Viidakko on nyt käynyt alastomien pentujen luskutusmaaksi. Katso minuun, ihmisenpenikka!"
Mowgli katsoi — oikeastaan tuijotti — niin röyhkeästi kuin vain hän osasi, ja minuutissa kääntyi Shere Khan rauhattomasti pois. "Ihmisenpenikka sinne, ihmisenpenikka tänne", hän murisi juontiansa jatkaen. "Penikka ei ole ihminen eikä penikka, muutoin hän olisi pelännyt. Ensi kautena minun pitänee pyytää häneltä lupaa juodakseni. Aurgh!"
"Voi sekin sattua", tokaisi Bagheera, tiukasti tähystellen häntä päin silmiä. "Voi sekin sattua… Huh, Shere Khan! Mitä uutta törkyä syydätkään?"
Nilkku Tiikeri oli painanut leukansa ja poskensa veteen, ja tummia öljyisiä viiruja valui hänestä alas virtaan.
"Ihminen!" vastasi Shere Khan häikäilemättömästi; "minä tapoin tunti takaperin".
Eläinten rivi värjyi ja huojui, ja kuiskeesta alkanut hämmästys kasvoi huudoksi: "Ihminen! Ihminen! Hän on tappanut ihmisen!" Sitten kaikkien katseet kääntyivät Hathiin, mutta hän ei näyttänyt kuulevan. Hathi ei koskaan tee mitään ennen aikojaan, ja siinä yksi syy hänen pitkään ikäänsä.
"Tällaisena kautena tapat ihmisen! Eikö muuta riistaa ollut jalkeilla?" puheli Bagheera halveksivasti, vetäytyen pois saastutetusta vedestä ja kissan tavoin ravistaen kutakin käpäläänsä niin tehdessään.