"Ei ole helppoa metsästystä ihmisenpenikalle kaahaaminen. Milloin saan nukkua?" kysyi Bagheera haukotellen, vaikka hänen silmistään loisti mieltymys leikkiin. "Minä laulamaan alastomille ihmisille! Mutta yritetäänpä."
Hän alensi päänsä saadakseen äänen kulkemaan ja kiljaisi pitkän, pitkän "Saalista saakaa" — puolenyön huudon ehtoopäivällä, ja se oli kamala alku. Mowgli kuuli sen jyrisevän ja nousevan ja laskeutuvan ja lopahtavan karmivaan vinkaisuun takanaan, ja nauroi itsekseen viidakon halki viilettäessään. Hän näki sydenpolttajat ryhmäksi lyyhistyneinä, vanhan Buldeon pyssynpiipun heiluessa kuin banaaninlehti kaikille ilmansuunnille yht'aikaa. Sitten Harmaa Veikko täräytti Ja-la-hei, ja-la-haa -kauriinpyyntihuudon, joka kajahtelee lauman ajaessa edellään Nilghaita, isoa sinistä sarvasta, ja se kuulosti tulevan maan äärimäisiltä periltä, läheten lähenemistänsä, kunnes päättyi äkkiä katkeavaan kirkaisuun. Toiset kolme vastailivat, kunnes Mowglikin olisi voinut vannoa, että täysi lauma oli täydessä äänessä, ja sitten he kaikki puhkesivat viidakon suurenmoiseen Aamulauluun kaikkine käänteineen, juoksutuksineen ja lurituksineen, mitä jymyääninen laumasusi osaa. Tulkitsemme laulun tässä suunnilleen, mutta koettakaahan kuvitella, miltä se kaikuu lopettaessaan viidakon ehtoopäiväunteloisuuden:
Arolla tuokse käy viidan luokse,
polkumme tänne johti:
ja varjot tummat ja muodot kummat
näin kiitävät kotia kohti.
Hiljaiseen aamuun ja koitteen haamuun
kivet, puut ja pensahat soivat.
Käy huuto myötä: "Hei, hyvää yötä,
asukkaat viidakon oivat!"
Tarhaansa lymyy, kun nousi jymyyn,
vapisten karja ja juhdat;
ohitse liitää, kun lauma kiitää,
valot, pellot, talot, huhdat.
Jop' alla ikeen nyt käyvät hikeen
härät harjalla vaon;
ja karja ammuu ja tuli sammuu
jokaisen kylä-talaon.
Nyt yön jo on loppu! On viitaan hoppu!
Jo bambupensaston takaa
aurinko tuikkii, pois lauma luikkii,
ja toiset luolassa makaa.
Tää hohde huimaa, on vauhti tuimaa,
ja kuivaa kurkkua helle;
ja sorsa laulaa jo täyttä kaulaa:
"On päivä ihmiselle."
Pois kaste haihtui, ja turkki vaihtui
kosteesta kattamaks pölyn
kuin virran parras, miss' äsken harras
ajomme nostatti mölyn;
ja päivä häijy nyt meitä väijyy,
ja jäljet näkyä voivat;
ei muuta työtä kuin: "Hyvää yötä,
asukkaat viidakon oivat!"
Mutta mikään tulkinta ei voi ilmaista sen tehoa eikä sitä luskuttavaa halveksuntaa, millä nuo neljä sen jokaisen sanan elähyttivät, kuullessaan vesaikon räiskyvän miesten joutuin kapaistessa puihin ja Buldeon ryhtyessä loitsuja latelemaan ja taikoja tekemään. Sitten he laskeusivat pitkäkseen uinahtamaan, sillä he olivat luonteeltaan järjestelmällisiä kuten kaikki, jotka elävät omin ponnistuksin, eikä kukaan voi oikein uurastaa unetta.
Sillävälin Mowgli lappoi taipaletta taakseen yhdeksän mailia tunnissa, heiskuen tietänsä riemuissaan siitä, että havaitsi olevansa näin oivassa kunnossa, vaikka oli kuukausimääriä oleskellut alallaan ihmisten keskessä. Hänen päässään pyöri ainoana ajatuksena Messuan ja hänen miehensä vapauttaminen satimesta, mikä tahansa se olikin, sillä hänellä oli luontainen vastenmielisyys satimiin. Myöhemmällä hän itselleen vakuutteli alkavansa kuittailla velkojaan koko kylälle.
Hämärissä hän näki tutut laitumet ja dhaakpuun, jonka juurella Harmaa Veikko oli häntä odotellut Shere Khanin tappoaamuna. Niin suutuksissaan kuin hän olikin ihmisen koko rodulle ja yhteiskunnalle, nousi hänen kurkkuunsa karvas pala ja sai hänet tapailemaan ilmaa kylän kattojen pistäytyessä näkyviin. Hän huomasi kaikkien tulleen tavattoman aikaisin kotiin maatöistä ja illallispuuhiinsa ryhtymättä keräytyneen pakisevaksi ja hoilailevaksi parveksi kylätammen ympärille.
"Ihmisten täytyy aina asettaa satimia ihmisille, muuten eivät ole tyytyväisiä", tuumi Mowgli. "Kaksi yötä takaperin oli otuksena Mowgli — mutta se yö tuntuu monen sadekauden takaiselta. Tänä yönä ovat Messua ja hänen miehensä. Huomenna ja monen monena yönä jälkeenpäin on taas Mowglin vuoro."