(Kaukaa kuuluu loittonevaa nuorison laulua ja hanurin soittoa.)
Mauno (istuu Marin aitankynnyksellä tupakoiden): Niin Mari! — Nukuitko jo?
Mari (aitassa): Nythän tässä nukkumaan, kun siinä volmotat! — Noo, Mauno! Laske nyt minut katsomaan, joko aurinko nousee. (Tulee aitasta… Katsoa tirkistelee…) Talkoistahan ne nuoret vasta tulevat. — Mene nyt jo pois Mauno. — Ja epäile vaan, jos tahdot; mutta minulla on Amerikassa sukulaisia. Vieläpä tässä saan päivännousuun nukkua pienen putkun. (Menee haukotellen jälleen aittaansa.)
Mauno: Hm! Luulin sinun jo ylösnousevan, sentään sinut herätinkin. (Menee venheen luo, vanhan verkon kanssa hääräämään…)
Ylli: (tulla syöksähtää…) Sinäkös se olitkin, Mauno!
Mauno (matkien): Sinäkös se… — No, sinäkös se olitkin Ylli! — Lentää niin, että oli vähällä vielä näin syksyllä vanhan miehen housut uittaa!
Ylli: Olisitpa nyt kiveltä veteen putkahtanut, niin eipä olisi sitten Laatokan vesi juotavaksi kelvannut Käksalmen hevosille.
Mauno: Niin, eikä kalatkaan sen kylän asukkaille syötäväksi.
Ylli: Niin! Mutta luulin sinua Vapuksi.
Mauno: Ha, ha, ha! No, etpä sitten paljollakaan erehtynyt.