Iivan (humalaisena, ja Stepan ovat äänettöminä seuranneet, tehden joskus ristinmerkin): Ste… Stepan… Tue minua ja katso mitä tapahtuu…
Stepan: Mutta mistä sinä noin täyteen…
Iivan: Hik! A vot, se poika… Mutta enhän mie paljon ottanut, vaan… Hik! En mie muista mitään…
Stepan (katsellen ulapalle): A nyt yksi yrittää nousta veneen pohjalle… Mutta ei… ei pysy sormet… Voi! Kerkiääköhän tämä toinen vene heidän luo! — Ja näkevätköhän ne sieltä manasterin tornista tänne… Vasili sanoi, että siellä jo on vahti varustettuna, koska myrsky uhkaa… (Alkaa kuulua hätäkellon hälyytys.) A, johan ovat huomanneetkin! Ja tuolla tulee jo luostarin veneitä… Ja suuri venekin, joka on mantereelle postiin menossa… Voi! Katso! Oh! Nyt se kaatuu tämä toinenkin, isäntien vene… Ah. nyt! — Ei vielä… (Ristii silmiään.)
Iivan: A eikös manasterin vene souda sinne avuksi?
Stepan: Soutaa, soutaa… ja… Mutta… Oh! Nyt se kaatui tuo toinenkin… Tietäähän, kun hätääntyneet olivat… (Menee.)
Iivan (hetken katseltuaan hillitysti ja osaaottavasti, ettei vain tule koomillisesti): Stepan, älä… Mihin sinä… Voi heitä, voi meitä, voi minua! — Ksenia! Ksenia! — Sinäkö se… Kolja… Ei. — Ksenia… Anna anteeksi, anna… (Yrittää mennä, vaan kaatuu läsähtää verkkaan. Nousee ja menee hoippuen.)
Stepan (näkymättömissä): Tänne, tänne, — tuokaa tänne! Täällä on tulta! (Tulee esille.)
(Munkkeja tulee tukien Perttua. Panevat hänet nuotion ääreen, käyvät hoivaamaan.)
Stepan: Ah, Perttu! (Munkeille) Jäikö toinen vene niitä toisia pelastamaan?