Ja ajoikin sitten kerran samaan surmaan muuan pimeässä ja pyryssä kulkeva lappalainen.
Nuortijärvellä, Luttolahden suussa, Tshueht-piel-njargalla — Sadanpetäjänniemellä — oli ennen suuri lappalaiskylä. Siinä asui muiden muassa lapinukko, Njalli, kahden väkevän poikansa kanssa. Olivat he kerran, ukko ja pojat, majavanpyydössä ylhäällä Potsjoella, ja ukko näki unta, jotta jos kaksi mustaa majavaa on käynyt pyydykseen, niin tshuudeja on tulossa, ja hän, ukkopaha, menettää henkensä. Pyydyksessä olikin kaksi mustaa majavaa. Lähdettiin siitä paikalla ajamaan kotiin. Mutta rauhassa on kotikylä järven törmällä, ei näy ainoatakaan vihollista, ovatpa kylän tyttäret ulkona kentällä kisailemassa, kuten ainakin. Mutta vainomiehet olivatkin kylässä piilossa, ja tyttäret olivat heidän pakottaminaan pihalla kisaamassa, ettei mitään epäiltäisi. Miehet ajoivat pihaan, ja siihen heti tshuudit piilostaan syöksähtivät, aikoen tappaa. Ukko ja toinen poika pyöräyttivät pakoon, mutta toinen jäi sissien kanssa tappelemaan, tempaisi suuren puukkonsa ja tappoi monta miestä. Tshuudien päällikkö lähti ukon jälkeen, jolloin ukko hädissään kiipaisi suureen petäjään Njallikalliolle, jonne hänet tshuudipäällikkö jousellaan ampui. Mutta siihen jo ehtivät pojatkin, tappoivat isän ampujan ja ajoivat sitten päälliköttömän vainolaisjoukon pakoon.
Vieläkin muistavat Nuortin koltat Njallikallion, tietävätpä sen petäjän kannonkin, johon Njalli-ukko oli paennut. Onpa Tuulomalla, Patunankönkään luona, vielä nähtävänä suuria, mahdottomia kiviäkin, joita ukon pojat, vahvat miehet, ovat huvikseen lohipatoon kanniskelleet.
Toisen kerran taas tulivat tshuudit suurella joukolla Nvortijärvelle — Nuortijärvi olikin heidän varsinaisia Kuollan kulkureittejään — ja hävittivät koko kylän, tappaen kaiken kansan. Vain yhden vaimonpuolen he jättivät ja lähtivät häntä joukossaan kuljettelemaan, ruuanlaittajana muka. Luton suulla he levähtivät yöpyen autioon pirttiin. Rupesi siinä akka miehiä säälittelemään, jotta kovin olette, raukat, likaisia ja siivottomissa ketineissä, jotta eikö sopisi nyt pestä kaikki vaatteet puhtaiksi, kun on täällä kyllä vettä ja kattilaa? Hän kyllä pesee. — Ka, hyvähän se, sanoivat miehet ja riisuivat kaikki vaatteensa, jääden ilkialastomina saunaan kellettelemään, akan lähtiessä pyykinpesuun. Mutta ämmä survoi rääsyt, kattilat ja kaikki avantoon, ja lähti pakoon. Viimein huomasivat saunakyöpelit pyykinpesijän ilkityön, lähtivät ajamaan häntä takaa, mutta paleltuivat kaikki talvipakkaseen. Muuan ennätti juosta aina Rippisalmelle asti, ennenkuin kontistuneena kaatui jäälle.
Vuolujaurillakin oli suuri lapinkylä. Sinnekin, järven etelärannalle, osui kerran kaksi "tshuudipohteria", vahvaa jättiläistä, jotka surmasivat koko kylän väen. Vanhan ämmän vain heittivät henkiin ja sanoivat: — Ämmä saa meidän puolesta olla pystyssä siksi kunnes itse kaatuu. Tekivät "pohterit" sitten suureen rantapetäjään taian ja sanoivat:
— Tämä petäjä seisokoon pystyssä siksi kunnes itse kaatuu, mutta joka sen kaataa, sen pitää veteen hukkuman.
Petäjä saikin olla pystyssä, ei kukaan uskaltanut koskea tuohon vanhaan kärrikkääseen. Mutta sitten, vain vuosikymmen takaperin, Kaurel-ukon pojat rohkaisivat itsensä ja löivät männyn mäkeen. Mutta eipä ollutkaan vanha taika mahtiaan menettänyt. Heti seuraavana syksynä hukkui vanhempi hakkuumies järveen, aivan lähelle petäjää, ja seuraavana keväänä oli nuorempi poika hukkua saman järven jäihin koko pororaitoineen.
Hirvasjärvellä, Nuortin lisäjoen, Hirvasjoen latvoilla, asui lappalaisia eräällä saarella. Siellä vanha muori illalla kalakeittoa laitellessaan tekee taian ja keksii:
— Paljon vieraita tulee aamulla!
Siitäpä tietää hän olla varuillaan, katsoo, katsoo järvelle: jo tulee yöllä miestä metsästä rantaan, aitan repivät ja hirsillä kelletellen lähtevät uimaan saarta kohden. Ämmä kotaan kiireen kyytiä, huutaen: