Lappi otti rajamiehen silloin melkein lumoihinsa.
Vasta vuosien päästä, kesällä 1914, pääsin uudelleen Lappiin ja kolttien maille. Silloin sain Suomalais-ugrilaisen Seuran ja Antellin valtuuskunnan matkarahoilla tehdä kesäkautisen retken Suonikylän ja Nuortijärven kolttien asuma-alueille. Matka kävi Inarinjärven kaakkoiskulmasta, Nellimistä, Sulkus-jaurin kautta yli rajan Puoldzig-jaurille ja sieltä sitten Luttojoen pohjoispuolella olevia suuria ja pieniä erämaajärviä ja jokia, jänkiä, sydänmaita ja tuntureita Suonikylään, kolttien talviseen asumapaikkaan, ja sieltä edelleen Lutolle, Tshuörve-jaurille. Täältä taas laskin suurta Luttoa läpi Vuolu-jaurin mahtavalle Nuortijärvelie ja Tuulomalle.
Nuortijärveltä kävi paluumatka takaisin Tshuörve-jaurille, ja sieltä taas halki Luton eteläpuolisten erämaiden ja suurien tunturi-järvien. — Loun-jaurin, Vuenni-jaurin, Kallu-jaurin — monia kymmeniä virstoja tiettömiä selkosia pitkin. Ja sitten taas poikki Luton pohjoisille sydänmaille ja sydänmaajärville, Nevsi-jaurille, Kallu-jaurille, Tshuokkel-jaurille ja viimein Madzas-jaurille, Fofonovien kesäkentille. Madzas-jaurilta palasin rajan ylitse Suomen puolelle, Sulkus-jaurille ja Inarille.
Tämän koltanretken tuloksia ovat enimmät seuraavan esityksen tiedoista ja kuvista.
Mutta olen sitten jälkeenpäinkin muutaman kerran saanut kolttatietojani verestellä ja lisäillä. Niinpä vapaussotavuonna 1918 jouduin koko kevät- ja kesäkaudeksi maamme koillisille kulmille Kuusamoon ja Kuolajärvelle. Siellä sain tutustua Kuollan-Lapin eteläisiin kulkureitteihin, koillisten erämaiden korpijokiin, ja paikkakuntalaisilta sekä rajan takaa, Muurmannilta, saapuvilta "yliloikkareilta" karttui monia tietoja Akkalan ja Imandran, Hirvasjärven, Nuortijoen ja Jaurujoen koltista ja rajantakaisista suomalaiskylistä. Sain siellä myöskin hauskoja lisätietoja Kuollan- Lapin sydänmaissa asustelevista syrjääneistä.
Ja viimeksi, kesällä 1920, sattui haastateltavakseni muuan nuori kolttalaismies, nuortijärveläinen Risto Ahkila, joka palveli vapaaehtoisena sotilaana Lapin rajavartiossa Rovaniemellä. Hän oli kotoisin Imandralta, Akkalasta, mutta oli jo nuorena joutunut Nuortijärven kolttien joukkoon ja siellä tutustunut, paitsi nuortijärveläisiin, myöskin Suonikylän, Petsamon ja Kildinskin kolttiin ja heidän elämäänsä. Hänellä olikin muistissaan koko joukko kansansa tarinoita ja taikoja, tapoja sekä uskomuksia.
Kuollan-Lappia koskeva kirjallisuus on vielä jotenkin vähäinen verrattuna muita Lappeja käsittelevään kirjallisuuteen. Tämän laajan maan suurissa asumattomissa erämaissa ovat vain harvat tutkijat käyneet, ja hyvin vähän tiedetään sen alkuperäisistä asukkaista ja heidän elämästään. Tähän niukkaan kirjallisuuteen pyytää osaltaan liittyä allekirjoittaneenkin esitys ja samalla olla jonkunlaisena muistomerkkinä pienelle erämaan kansalle, joka aikojen vieriessä vähitellen kuolee ja katoaa kansojen joukosta.
Oulussa toukokuulla 1921.
Samuli Paulaharju.