kuulemme Vienan ukonkin laulavan.
"Kota-Lappiin" kuuluu Kuollan-Lappikin, ja "kota-lappalaisina" useat koltat kesäkautensa asuvat.
Alkuperäisimmän kotamuodoista, seipäistä ja riuvuista kyhätyn keilakodan, oikean "lapinkodan", tapaamme vielä joskus koltan asuinsuojanakin, semmoisen kuin Huoterin Vaiskin kevätkodan Ruvt-mennalla, Luton keskijuoksulla. Se on vain hatara riukukartio, kolmisen metriä pohjaltaan, puolenkolmatta korkea, ulkopuolelta kuusenkuorilla ja turpeilla päällystetty. Keskellä kotamaata on kivillä reunustettu tulisija, muu osa permantoa on peitetty männynhavuilla. Ja siinä viettää Vaiski perheineen parikuukautisen kevätvuoronsa, pitäen lämmittävää nuotiota ja nukkuen permannolla ja yöksi sulkien oviaukon vanhalla louteella. Ei tämä hatara kotus liene kylminä kevättalven öinä kovinkaan lämmin, mutta kirkkaina kevätpäivinä on aurinkoinen aho niin mieluisa, ja etelään päin olevasta oviaukosta pääsee ihana päivä kodan asukastakin niin suloisesti lämmittämään.
Mutta varsinainen kolttalainen kota-asunto on turpeilla päällystetty harjakota, turvekota, joksi sitä sanotaan. Sen tapaamme varsin useasti sekä kesä-, että kevät- ja syyskotana, ja se on oikeata kolttaa ja koltan-lappia kotamaasta savuiseen reppanaan ja turvekerrokseen ja oksikkaisiin peittopuihin saakka. Sen kun näkee järvenrannalla kyhjöttävän ja savua harjastaan suitsuttavan, tuntee heti, että tämä nyt on oikea "lapintalo" ja oikea koltan asuinmaja.
Turvekotansa, kuatti, peruskerroksen, seinas, rakentaa koltta hirsistä kolmi-, nelikertaiseksi salvokseksi. Salvos on tavallisesti kuusikulmainen, joskus kahdeksan- ja viisikulmainenkin, mutta hyvin paljon näkee myös neliseinäisiä kotakehyksiä. Vanhinta perua lienee kuusi- ja kahdeksakulmio, sillä kodan alkuperäistä pyöreää pohjamuotoa ovat ne lähinnä. Kehyksen varaan kahdelta puolelta pystytetään viistoon vastakkain kaksi paria vahvoja käyrähköjä — tai suoriakin — runkoja, valddak, ja niiden nojalle, yläosaan, kahtapuolta harjaa ladotaan katoksi vaakasuoraan lautoja, pierjislouddi; reppänäaukko, reäppen, vain heitetään väliin. Mutta alaosa peitetään pystylaudoilla, valddu-kosk, jotka asetellaan pierjislouddien ja kehyshirsien varaan. Päätypuolet täytetään niinikään pystylaudoilla, jotka seisovat kehyshirrellä ja ovat nojallaan valddakkeja vasten. Toisessa päätypuolessa on ahdas oviaukko, uks, joka kahtaalle avautuvilla, puutapeissa liikkuvilla lautalevyillä suljetaan. Ja sitten ei muuta kuin petäjänkuorta peitoksi ja vielä paksu kerros turvetta päälle ja turpeiden päälle painoksi paksuja puunrunkoja, tieddam-muorra.
Kodan paljaan maapermannon jakaa lappalainen puunrungoilla useampaan osaan. Kodan perästä, poashshosta, oveen ulottuu pitkin keskimaata kaksi rinnakkaista runkoa, tsatt-sal, joita peräpuolessa yhdistää poikkipuu. Sivupuolille niinikään on poikkipuita aseteltu: ueives-muorra, pääpuu, peräpuoleen ja juölges-muorra, jalkapuu, ovipuoleen. Siten jakautuu kodanpohja yhdeksään eri osastoon, joilla kullakin on oma nimensä ja omat tarkoituksensa. Keskellä on kivillä ympäröity tulisija, tollu-saje, jonka yläpuolella riippuu keittokattila puukoukussa taikka rautahaahloissa. Tulisijan vieressä, perässä, on arnis-saje — aarnesija —, kodan entinen pyhä paikka, katajanhavailla pohjustettu, kattilain, vesisankojen, samovaarin säilytyssija. Ovensuussa taas, vastapäätä arnis-sajea, on halpa kynnysalus, uks-koddas-vualus, polttopuiden pitopaikka. Kummallakin puolella keskustaa on kolme sivuosastoa: perässä poashsh-käddat, keskellä loiddot ja ovipielissä uks-käddat. Käddat sekä loiddot on pohjustettu männynhavuilla ja koivunlehdeksillä, ja poashsh-käddoja käytetään kaikenlaisten tavarain säilytyspaikoiksi. Nähdään niissä talousastioita, tuohimaljoja ja ropeita, puukuppeja, laukkuja, ompelulippaita, vaateresuja, villamyttyjä, jopa leipääkin. Loiddot ja uks-käddat taas ovat kotaväen päivittäisiä oleskelupaikkoja ja yöllisiä makuusijoja, ja siksi niissä onkin lehdeksien peittona porontaljaa ja vaateresua. Oikeanpuolinen loiddo on kodan arvokkain osa, isännän ja emännän taikka kodanvanhimman paikka ja makuutila. Vain arvokkaalle vieraalle he sen luovuttavat. Vasen loiddo sekä ovikäddat kuuluvat kodan nuorelle väelle ja lapsille. Vain pienimmät kolttavesat oleskelevat ja nukkuvat isän ja äidin loiddossa.
Kodan poashshossa, alhaalla, on pari kolme hyllyä, semmoisia kuin kaavas-ildde, jumalhylly, jolla pyhät jumalankuvat asustavat, sekä tavarahyllyjä, joilla pidetään lusikoita, kahvikuppeja, pulloja, sokeriastia, teekannu, kampa, sokeria, teetä ja muuta pikkutavaraa.
Ylhäällä valddokista toiseen on pari riukua, ortstok, joiden varassa on kattilakoukkua kannattava suovvu-muorra, savupuu. Ja vielä on ovipuolessa pari petäjänlevyjen kuivausortta sekä pari vaateortta.
Semmoinen on turvekota, jossa koltta päivänsä askaroi ja yönsä nukkuu. Kovin väljät eivät siinä tilat ole, sillä vain 2,5-4,5 metriä on kotamaa halki mitaten. Ja monesti saattaa saman turvekeon suojassa asustaa toistakymmentäkin sekä suurta että pientä kolttaa. Silloin onkin koko kotamaa yönaikana "ylösotettu", on yhtenä kuorsaavana raanu- ja porontaljarykelmänä.
Mutta vähitellen katoavat kodat koltankin mailta. Moni koltta asuu jo kesäkautensakin hirsistä salvetuissa pirteissä, port. Ne ovat kyllä vain semmoisia matalia hirsihökkeleitä, että aivan hyvin nekin sopeutuvat kohtalaiseen ympäristöönsä ja lappalaismaailmaan. Pieni neliseinäinen pöksä, jonka pyöreistä hirsistä hatarasti salvetut seinät monessa mutkassa kömmistelevät; nurkanpäät törröttävät eripitkinä, pari pientä tuohella paikattua ikkunaa katselee tavallisesti etelää ja itää taikka länttä kohden, särkylautainen vesikatto on useasti niin hatara, että sadevesi valuu sisään, ahtaassa oviaukossa lonkkaisee ovi puusaranoissa kitisten, oven edessä ei ole eteissuojaa eikä minkäänlaista lautakatosta, vaan pirtistä astutaan suoraan pelkkään jumalanilmaan.