Mutta mikä kumma sieltä tulee? Salmesta haalautuu ulapalle esine leveä kuin laiva, väkeä näyttää täynnä olevan ja airot kahden puolen liputtavat. Jokohan nyt koko kylä on meitä ehättämään lähtenyt?
Lähenee yhä outo matkue, soljuu pursi lähemmäksi. Jo tunnemme tulijan. Kaksi venettä vierekkäin yhteen liitetty ja kaksi henkeä kummassakin veneessä ja kahden puolen airoilla vedellään.
Ja todella onkin koko kylä meitä vastaan lähtenyt. Toisessa veneessä istujat, ukko ja akka kuuluvat olevan toisen talon haltijat ja toisen veneen väki, vanha mummo ja nuori nainen ovat toisen talon ainoat nykyään kotosalla olevat eläjät, ja kolmatta taloa ei kylässä ole. Kalalla ovat asukkaat yhdessä olleet, huhuntamme kuulleet ja ehättämään lähteneet.
Paljon on näillä sankan salon asukkailla kyselemistä. Riittää siinä puhetta ja pakinaa. — Hauskaa, hupaista, ystävällistä on väki. Ystävällinen on ukko, ystävällinen akkakin, hupaisa leikkiä lasketteleva toisen veneen vanha eukko ja hauska hänen sirkeäsilmäinen toverinsa, joka eukon miniä kuuluu olevan.
Hauskassa pakinassa saavutaan kylän rantaan. Rauhallinen on ranta ja kotoiselta tuntuu. Siinä veden vieressä heti nokiotsainen sauna, siinä verkkotelineet, siinä rannan ruskeat veden huuhtelemat kivet. Saunan seinämällä liinaloukku nököttää ja pellavalipsu. Pienoinen polku kiertelee pihaan aittojen vieritse, perunapellon penkeritso.
Menemme ukon ja akan taloon yöpymään. Istutaan siellä ja jutellaan isännän kanssa, emännän kahvia, ruokaa puuhaillessa. Emäntä tekee tulen pätsiin. Savu tuopsahtaa sisään, laen täyttää. Olemme siis savupirtissä.
Pienoinen on Pieningänkylä, ja syvällä se on Karjalan sydänmailla suurien soiden ja synkkien salojen ja jylhien vaarojen takana. Kaksi taloa siinä vain ja ne niemennenässä nököttävät, salmen rannalla kahden pienoisen järven välissä. Mokin talo on toinen, isompi ja varakkaampi, ja toinen köyhempi ja pienempi talo Iivanan talo. Eipä ole paljon viljelyksiä ympärillä. Pikkasen perunapeltoa, vähäinen ohramaa ja tilkkare rantaniittyä. Sitten ympärillä avarat metsät ja hetteiset suot ja kumisevat kankaat sekä pilviä tavoittelevat vaarat.
Aamulla pistäymme toisessa talossa katsomassa vanhaa mummoa ja hänen nuorta miniäänsä. Illalla näet kutsuivat, tervetulleiksi toivottivat. Siellä "kohvit" tarjotaan, annetaan oikein uunissa paistetun, voilla höystetyn kettomaidon kera. Ruokaakin tarjoavat. Sanomme:
— A ei himota enää! Söimme jo äijän toises talos.
Mutta ei laske eukko-hyvä pois, sanoo vain, että on talossa sentään vieraan vara, vaikka onkin köyhä. Ja syödä täytyy syödyn päälle.