Kauvan vielä kuuluu rannalta laulu, valittava, kimakka laulu kajahtelee illan ilmassa, ja järveltä kuuluu yhä etemmäksi rientävän veneen airojen loiske.
Rupeaa jo yö joutumaan. Iivana saattaa minua aina Jemosen portaille saakka. Sanoopa erotessa:
— A käyhäh, vello, huomenna miuki koissai, tsoajulla.
* * * * *
Aamulla menen Akain Iivanaa etsimään. Siellähän se on kylän korkeimmalla kohdalla hänen pienoinen pirttisensä sintsoineen tanhuineen.
— A mis siu toveritsas? Iivana kysäisee.
— A Jemosee jäi.
Laittaa Iivana häntäkin kutsumaan.
Yhtä hupaisia kuin Iivana ovat talon naiseläjätkin. Kaksi niitä on, vanha väkäleuka mummo ja nuorenpuoleinen nainen. Vastoja paraillaan kokoilevat koivun lehdeksistä, joita pirtin lattia on peittonaan. Kovin on eukoilla tylsät puukot ja isot ja kömpelönnäköiset — niinkuin akoilla ainakin.
Huomaavat naiset minun flskarilaisen puukkoni ja tuppeni.