Saavat kuitenkin puukkoa käyttää niin kaavaa kuin talossa olen.
* * * * *
Iltapäivällä näemme Jemosen emännän sontaa pellolle vedättämässä. Suuria sontataikollisia vääntelee hän rekeen ja ajaa että reenjalakset sulassa maassa karskavat. Ja ukko on vain niin näin, istuu tuvassa ja kenkiä paikkailee.
Venginkylässä.
Ollaan matkalla Venginkylään. Kynnetään Loasarinjärven pintaa kiperäkokkaisella karjalaisvenehellä parin pojannaskalin soutaa kiskaltaessa.
On iltapäivä, ja ilma on mitä ihanin. Taivas on kirkas, järvi miltei tyyni, pienoiset laineet vaan värehtivät sen pinnalla.
Varsin soma on Loasarinjärvi lehtoisine rantoineen ja saarineen, erittäinkin tällaisena tyynenä kesäiltana. Muistuupa siinä sitä katsellessa mieleen:
"kuin on kaunis Karjalamme laulun laaja kotimaa".
"Laulun laajaa kotimaata" tämäkin seutu tuntuu olevan. Lauluna täälläkin laineet loiskahtelevat, lauluna rannan ja saarien lehdot lehahtelevat…
Ranta, mihin soudamme, on mitä runollisin. Vaaleanruskea hiekka, veden reunassa, aaltojen hyväiltävänä, vihanta nurmikko ylempänä ja sitte taustana koivuja sekä leppiä tiheänä viidakkona. Kaita polku kohoaa rannasta ja koukerrellen sukeltautuu lehtoon. Se kuuluu Venkiin vievän.