Tämä kisa, "kantrilli" se kestää kauvimmin. Arvaahan sen, ei se niinkään pian kyllästytä, kun on "mielessä piettävätkin" mukana. Iltaan saakka siinä värit vilkkavat, laulu soi ja harmonikka laskee repäiseviä ääniä.
Vaan väsyvät tähänkin nuoret viimein.
Ja mihin sitte?
Vanhat miehet lähtevät kotiinpäin astuskelemaan, mutta nuorilla ei sinne vielä kiirettä. Rantaan rientävät tytöt ja pojat, astuvat veneisiin ja lähtevät järvelle liipottelemaan. Ilakoiden, leikkiä laskien he keinuvat vesillä, väliin kilpaa soudellen, väliin soutamatta kellutellen. Ja taas alkaa harmonikka soida, ja tyttösetkin antavat äänensä kaikua. Illan tyynessä ilmassa laulu ja soitto etäältä järven selältä kylään saakka kajahtelee…
Näin se kuluu salolaisen kesäinen pyhäpäivä.
Aamulla on taas edessä ankara työ, on ani varhain lähdettävä etäiselle metsäniitylle heinää lyömään.
Suonteleen praasniekoilla.
Olemme matkalla Suonteleen kylään. Siellä on näet suuret "praasmiekat" paraillaan. Soutelemme pienoisella veneellä Suonteleen jokea alaspäin Seesjärveä kohden. Hiljalleen meloskelemme vaan, kiirettä pitämättä; ehdimmehän me.
Synkän salon sydämessä virtailee verkalleen Suonteleen joki, ja yhä synkemmiltä saloilta se saa alkunsa. Mahtavia, jylhiä kuusikoita on toisinaan sen uomaa vartioimassa, toisinaan taas ikihongat humisevia metsiköitä sen rannalla muodostavat. Joskus laajenee joki leveäksi, ruohikkoiseksi lammeksi, jossa sorsat parvittain pulikoivat, joskus taas synkkänä virtailee rääsyisen suon lävitse, jossa kääkkyrämännyt ja kuikelokuuset kasvavat ja vaivaiskoivu ja suopursu rehoittavat. Onpa väliin lehtoisiakin rantoja koivikkoineen, lepikköineen.
Eräällä lauttauspaikalla tapaamme muitakin praasniekoille menijöitä.
Paraillaan kuletetaan ylitse muuatta joukkoa hevosineen, rattaineen.
Toisia on odottamassa vuoroansa, toiset jo mennä viilettävät kylää
kohden.