— Ennen kirkossa haukuttiin kansaa joka pyhä, ja silti se oli aina täynnä, mutta nyt siellä kaikkia kiitethän, ja sittenkin kirkko seisoo tyhjänä.
Kansanopetuksestakin oli tehtaalla huolehdittu, samalla kuin saarnaajankin toimesta, jo Mommain ajoista alkaen. Patruuna Sohlbergin "hallitessa" korpivaltakuntaa rupesi Erkki-puukhollari tehtaan lasten koulumestariksi. Ei viitsinyt iso mies istua alituisesti pitämässä järjestyksessä tehtaan tilikirjojen loppumattomia numeroita, vaan katsoi helpommaksi järjestyksen pitämisen ruukin "poikakläppien" keskuudessa. Laittoi mies itselleen vanhanpojan mökin tehtaan maalle jokitörmälle, hankki pari lehmää, joita itse hoiti ja lypsi, ja päivätöinään opetti poikia lukemaan. Nähtiin kyllä, että Erkki-puukhollari oli "maisterin-virkainen" mies, sillä koulussaan hän vallattomat ja laiskat kläpit sukkelaan komensi eteensä, kokosi pojan sormet kouraansa ja sitten "pärheellä knapsi sormienpäihin". Kun ei koulumestarilla ollut kläppejä leivottavana, leipoi hän vehnärinkilöitä, joilla tehtaan seppäväki hyvin halusta herkutteli. Hihansa kääräisi mestari vain kyynäspäitten taakse, "sylkäisi piihoon ja rupes rullaamhan krinkilöitä". Joskus "pohjanpalkhet" yrittivät salaa kähveltää ukon rinkilöitä, mutta maisteri piti virastaan vaaria, juoksi pojan kiinni ja kiristi: "Poika, maksa minu krinkla!" Ottipa mökin maisteri kerran Forsmarkin Kallen kasvattipojakseen, luvaten hänestä kouluuttaa korkean herran. Hyvillä mielin juosta kipaisi herranalku kasvatti-isänsä mökkiin, istui siellä ikävissään pari pitkää päivää syöden rinkeleitä, niin että alkoi yököttää. Mutta sitten poika karkasi kotiinsa ja meni pajaan saikaraa lämmittämään, kun isä naulahamarassa takoi piikareita. Eikä tullut pojasta korkeaa herraa, tuli vain kunnon seppä niinkuin oli isäkin.
Rautatehtaan möykätessä pidettiin huolta maanmuokkauksestakin ja karjanhoidosta. Joen etelärannalla oli ruukilla pelto- ja niittykenttä, ei kyllä varsin laaja, mutta sitä paremmin hoidettu. Ohraa ja perunoita viljeltiin paljon sekä hiukan ruistakin. Jo Jonas Ekströmin aikana mainitaan tehtaan pelloista saadun kolmen tynnyrin ruiskylvöstä 48 tynnyriä sekä kymmenestä ohratynnyristä 60-70 tynnyriä. Perunoita, joiden viljelys viime vuosisadan alussa levisi näille maillekin, korjasi Jonas 20:n tynnyrin siemennyksestä 400 tynnyriä. Timoteitä ja apilaakin Ekström viljeli jokitörmänsä heinämaissa. Hyvin hoiti patruuna Sohlbergkin edeltäjiensä muokkaamia maita, hankkipa vielä toisenkin tilan Palokorvan luota Piipiösaaresta. Neljä hevosta ja 25 lehmää voitiin Köngäsen tehtaan maalla elättää, ja hevosten ohella kynnettiin maata parilla nautasonnillakin.
Mutta sitten tuli vanhasta rautaruukista loppu. Kesäkuun 1 päivää vasten yöllä 1879 käväisivät jotkut tervamiehet tehtaan sahassa piippuineen kähräilemässä, varistellen tulta, joka kohta teki tuhonsa, hävitti sahan sekä koko tehdasrakennuksen.
Siten meni Lapinkorven yli parisatavuotinen rautatehdas tulena taivaalle. Tulella se oli Lapin erämaiden rautaa rääkännyt, ja tuli otti lopulta sen itsensäkin.
Ei ruvettu enää rakentamaan uutta tehdasta Köngäsenkosken alaiseen korvaan. Kaukaisen korven ohitse oli aika jo ennättänyt. Melstenin ruukki oli jo aikoja sitten vallannut Kiirunan ja Jällivaaran malmikentät, ja sitten saatiin uudenaikaiset tavattomat rautatehtaat Jällivaaraan; vedettiinpä sieltä rautaratakin tunturien ylitse maailmanmeren rannalle.
Silloin täytyi Lapinkorven kiehuvan kosken jäädä unohdettuna käyttämään vain vähäpätöistä sahaa ja jauhomyllyä.
Siellä nyt korpien keskellä kohisee ja kuohuu suuri erämaan koski miltei vain omia aikojaan ja vanhoissa muistoissaan. Palavan korvan vierellä, entisen "pajatehtaan" paikalla, käydä kalkuttelee vanha mylly, vierellään matala harmaa "käsipaja", missä entiset rautiot ovat alasinta helkytelleet. Ylempänä rannalla on rivi punaisia pikkutaloja, joukossa ikivanhakin, viisiovinen, viiden perheen asuinrakennus. Siinä ennenvanhaiset valtasepät ovat pitäneet majaansa, juoneet isonkeitoksen kannujakin, tingaten "raamatun nytheistä". On rannalla vielä vanha valtamakasiinikin, mistä tarpeen tullen suurista oomeista mitattiin halstuopittain väärentämätöntä "jumalanviljaakin". Mutta kaikkein komeimpana kohoaa rantatörmällä Olof Ekströmin 1804 rakentama valkea kaksikerroksinen rakennus, ruukinpatruunan asunto, kaunis, aikansa tyylinen herraskartano taitekattoineen, pienine yläikkunoineen, pylväseteisineen, ympärillään puistot ja varjoiset lehtikujat, vieläpä pitkät koivuistutukset viljapeltojen pengermillä. Siinä eli ennen Jonas Ekström, siinä Vanha-patruunakin vaikutti, nähden lopulta vanhan tehtaansa muuttuvan poroksi. Sai ukko täällä kokea toisenkin kovan iskun: "pruukin frouva" lähti ainoaa tytärtään viemään etelään oppia saamaan, sekä samalla hankkimaan "huonheijen ja vaatteijen mallia ja kaiken maailman malleja". Mutta molemmat jäivät sille matkalle: kuolivat koleraan Luulajassa. Täällä Köngäsen valkeassa talossa Vanha-patruuna kuoli 1894, ja nyt elää siinä viimeisenä ruukinpatruunana ukon poika, kohta 80-vuotias, pitkä komea herra, Karl Sohlberg, kasvattipoikineen ja pojanpoikineen, hoidellen ruukin vanhaa viljavaa maata, käyttäen sahaa ja myllyä, pyytäen lohta ja myyden metsää.
Kohta kolmisatavuotias on Köngäsen viljelysseutu. Monet vaiheet se on pitkällä korpivaelluksellaan kokenut, monet ihmiskohtalot liittyvät sen historiaan aina Arendt Grapen ja Momma-veljesten ajoista alkaen, ruukin monilukuisten patruunain, saarnamiesten, Värmlannin ja Taalainmaan seppien ja sysimiesten, suomalaisten rautioiden, rahtimiesten ja kyläseppien, jopa lappaiaistenkin, jotka kaikki tavalla taikka toisella tulivat erämaan tehtaan kanssa tekemisiin. Näiden kaikkien osallisuutta, työtä ja raatamista on tarvittu tätä Grapen aloittamaa korpiraiviota pidettäessä sulilla sekä edelleen kehitettäessä. Näiden kaikkien yhteistoimintaa on kysytty, ennenkuin erämaan kosken äärelle nousi tämä vanhojen muistojen ja viljelysten ympäröimä kartano, joka on kuin Lapinkorven Ekeby.
Kolarin markkinat