— "Ei, tyttöseni, ei sinun huoli sitä tehdä, sillä ei minulla ole nyt mitään tarvis, ja kuules mitä sinulle sanon: jok'ainoa penni, jonka olet tuonut minulle, ja vähän muita lisäksi, ovat hyvässä säilössä, ja ne saat, kun sinun tulee tarvis niitä."
— "Mutta mitenkäs se on käynyt? Olettehan niin useasti pyytäneet rahaa minulta!"
— "Sentähden, näet, kun tahdoin saattaa sinua säästäväisyyteen ja totuttaa siihen elämään, joka sinua odottaa. Niin, armas Anna Leena, minä olen käyttäynyt pahasti sinua kohtaan."
— "Kuinka niin, äiti kulta? Tehän olette aina olleet niin hyvä minua kohtaan!"
— "Katsoppas, lapseni! Minä olin nuori, niinkuin sinäkin, vaan en ollut niin kaunis kuin sinä; minä olin ruma ja ilkeän näköinen. Noidan nimen kaikkine kirouksineen, sain minä perinnöksi. Siihen en ollut minä syynä; silloin vielä riemasteli minunkin rintani, minäkin etsin onnea ja rakkautta. Mutta ympärilläni oli kaikki niin kovaa, niin kylmää, ja minä vetäydyin itseeni, minä tulin pahaksi."
— "Ette suinkaan, äiti, pahaksi ette tulleet."
— "Tulin, lapseni, pahaksi tulin! Mutta sittenkin tahdoin löytää jonkun, jota olisin rakastanut. Silloin tarjottiin eräs pikku tyttö urakka-hoidolle, minä otin sen, se jäi luokseni ja minä päätin olla hyvä sitä kohtaan."
— "Ja niin te olettekin, äiti!"
— "Sinä erehdyt tyttöseni! — enkös minä jo silloin tiennyt, mitä ihmiset minusta sanoivat, ja että sama maine tulisi lapsenkin osaksi, jos sitä rupeaisin rakastamaan? — Kun olit jo niin suuri, että rupesit puhua löpertelemään, olisi minun pitänyt viedä sinut vaivaishoidon esimiehelle ja sanoa: 'antakaa lapsi jollekin toiselle; minä en siitä enempää huoli!' Se olisi ollut rakkautta, ja sen sanoin silloin itselleni; mutta minä en hennonnut luopua lapsestani, silmäterästäni, minä pidätin sinut luonani ja tulin siten onnettomuutesi syyksi."
Tyttö oli vaiti. Hän tunsi eukon totta puhuneen vaikk'ei sitä koskaan ennen niin ollut käsittänyt.