— "Auttaa varmaan." Ja kreivi nauroi oikein sydämmen pohjasta ja lisäsi:
— "Sinä vanha, uskollinen Sylvester!"
Kreivillä oli lysti ja Sylvesterillä oli lysti. Mutta kaikkein lystintä oli regissöörillä. Mikä häntä nauratti? Niin, kukas sen tietää, mikä niitä herroja naurattaa, ne ovat jo sellaista nauravaa väkeä. Mutta erinomaisen pilkalliselta vaan hänen naurunsa näytti.
Vaan koittipa viimeinkin merkillinen päivä Rauhalinnan kreivilliseen taloon. Koko viime yön oli lampun nähty palavan kreivin kammiossa. Aamulla hän oli kutsuttanut luokseen Sylvesterin ja käskenyt hänen paikalla mennä kutsumaan paroni Alfonsia.
Alfonsin tultua kutsui kreivi saliin kreivinnan, Beatan, Alfonsin ja
Sylvesterin.
— "Lapset," lausui hän juhlallisesti, "nyt on surpriisi viimeinkin valmis." Niin lausui kreivi ja katsahti ylpeällä riemulla läsnäoleviin, minkä vaikutuksen se muka tekisi heihin.
Kreivinna huokasi:
— "No viimeinkin!"
Beata sanoi:
— "Armas papan!"