Ja niin astuivat kaikki teateriin ja asettuivat istuimille. Satakunta kynttilöitä paloi seinillä näyttölavan edustalla, ja tämän äärellä kohoeli Sylvesterin suflöörikoju.
Sininen esirippu kultaisine tähtineen peitti vielä kaikkein pyhimmän. Vieraat naurahtelivat hieman tuolle tähtitaivaalle Rauhalinnan liiterissä, vaan — vait! Näyttämön takaa kuuluu uvertyyri Meyerbeerin Hugenotteihin. Beata ja Alfons soittavat sitä à quatre mains. — Soitto loppui, kuului kellon kilinä, ja kahisten nousee esirippu. Puoliväliin nousee se tasaisesti, mutta siitä lähtien nousee vaan toinen puoli. Kauan hinaavat hinausniekat, mutta taivas on tän'iltana itsepäinen, se tahtoo olla vinossa. Salissa rupeaa kuulumaan pidätettyjä naurun tyrskäyksiä.
— "Vetäkää yht'aikaa tomppelit," kuuluu viimein niinkuin maan alta
Sylvesterin ääni.
Salissa räjähtää nauru, mutta viimeinkin katoaa ylä-ilmoihin kultatähtinen sinitaivas Rauhalinnan liiterissä. Hiljaisuus vallitsee. Näytelmä alkaa.
Esiripun kujeellinen nouseminen oli tehnyt näyttelijöille vähän häiriötä. Alfons, jonka ensin piti olla esillä, unohti pathos-asemansa ja esiripun noustua oli vielä samassa asemassa, jonka hän oli ottanut, näyttääkseen hinausmiehille, miten yht'aikaa oikein hartaasti pitää vetää. Vaan pian tointuu hän, ja näytelmä menee tavallista kulkuansa. Sylvester tietää, kuinka tärkeä hänen toimensa on. Puikko kädessä seuraa hän rivi riviltä tekstiä ja puhuu muistamattomuudessaan niin kovaa, että salissa kuullaan aina samat lauseet kahdesti. Alfonsin ääni voittaa kumminkin, mutta Beatan ja kreivinnan puhetta ei kuulu paljon ollenkaan; hyvä siis, että Sylvester jo ennakolta ilmoittaa, mitä heidän on sanottava. Kaikki menee hiljaa eteenpäin, kunnes tulee se kohta, jossa Antonio rupeaa ehdottamaan neitoselle karkaamista. Silloin on Alfons jälleen muistanut pathos-asemansa. Hän ei enää puhu, hän huutaa; hän rupeaa pitkin askelin kävelemään näyttölavalla, mutta unohtuu ja astuu liian lähelle Sylvesterin kunniasijaa. Sylvester osaa väistää nenällisen ihmeensä paronin jalkain edestä, mutta hän ei osaa väistää kirjaansa, jota hän pitää näyttölavan permannolla. Askele vielä — ja kirja lentää sähisten näyttölavan sivulle.
Nyt Sylvesterille hätä käteen; kauhistuneena sanoo hän aina vaan niin kovaa, että saliin kuuluu:
"Kirja, kirja p——le lensi tuonne noin; potkaiskaa takaisin, muuten hitto perii!"
Mutta Alfons on nyt innoissaan, improvisationi on hänelle luonnonperäistä. Hän puhuu sanoja, joita ei tekstissä ollutkaan.
— "Ei se ollut niin," huutaa Sylvester tuskissaan, ja kylmä hiki peittää hänen nenällisen jättiläisensä. Vaan yhä puhuu Alfons outoja sanoja; — silloin Sylvester tekee huiman päätöksen ja nykäisee nuorasta merkiksi esiripun vetäjille, ja sininen tähtitaivas laskeutuu maahan, katkaisten Antonion innollisen puheen.
Ukkosena pauhaavat nyt salissa käsien taputukset: kukin katsoo velvollisuudekseen täten palkita näyttelijöitä. Sinitaivas nousee uudelleen, ja kumartaen kiittävät pelaajat. Tällä välin on Sylvester ryömimällä kulkenut matalasta majastansa lavan lattian alatse ja pölyisenä ilmaunut näyttämölle. Nyt kuuluu uudestaan taputuksia; esirippu nousee, ja ensimmäisenä yrittää pölyinen Sylvester astua esiin kiittämään hänkin kiitollista yleisöä. Mutta Alfons pidättää häntä nutun liepeestä, niin että kulissien takaa näkyy katsojille ainoastaan tuo koko pitäjässä tunnettu iso punainen nenä, ja bravo kaikuu salista entistä raikkaammin.